Terveysliikuntasuunnitelma tuo uusia lähiliikuntapaikkoja

Ylöjärveläiset tahdotaan saada liikkeelle lähiliikuntapaikkojen avulla. Esimerkiksi monenlaiseen pelaamiseen ja liikkumiseen soveltuvat monitoimikentät ovat olleet huippusuosittuja Ylöjärvellä, minkä vuoksi niitä rakennetaan nyt lisää.

Moision koulun monitoimikentällä on mahdollisuus esimerkiksi monien joukkuepelien pelailuun.

Viime keväänä valmistui Ylöjärven kaupungin laatima terveysiikuntasuunnitelma, joka nojaa vuoden 2024 kaupunkistrategiaan. Asiakirjassa todetaan, että hyvinvoiva ylöjärveläinen voi hyvin myös fyysisesti.

Kuntalaisten hyvinvointiin vaikuttavat useat tekijät, joista yksi merkittävimmistä on ympäristö ja sen tarjoamat mahdollisuudet omaehtoiseen liikkumiseen. Tällaisia ovat esimerkiksi lähiliikuntapaikat, joita uusi terveysliikuntasuunnitelma tuo mukanaan.

– Lähiliikuntapaikat taipuvat moneen. Ne tarjoavat mahdollisuuden niin kevyeen höntsäilyyn kuin tavoitteelliseen liikkumiseenkin. Tärkeintä olisi se, että lähiliikuntapaikka houkuttelisi omaehtoiseen liikkumiseen, Ylöjärven kaupungin vapaa-aikajohtaja Sami
Yli-Pihlaja kertoo.

Lähiliikuntapaikoilla tarkoitetaan kaikkien väestöryhmien vapaaseen käyttöön tarkoitettuja monipuolisia liikuntapaikkoja, jotka sijaitsevat lähellä käyttäjiään. Lähiliikuntapaikkarakentamisen tavoitteena on edistää erityisesti lasten ja nuorten päivittäistä liikkumista.

Ylöjärveltä löytyy tällä hetkellä kaksi lähiliikuntapaikkaa, Moisiolta ja Takamaalta. Näillä monitoimikentillä onnistuu niin jalkapallon, sulkapallon, koripallon kuin salibandynkin pelaaminen.

– Ennen terveysliikunnasta ajateltiin niin, että riittää, kun kesällä  on hiekkakenttä ja talvella jäärata. Lähiliikuntapaikat ovat kuitenkin tätä päivää: käyttäjät voivat harrastaa niissä ilman ohjaajaa haluamiaan liikuntalajeja.

Neljä uutta monitoimikenttää

Lähiliikuntapaikkoja valmistuu Ylöjärvelle runsaasti lähitulevaisuudessa. Kaupungin työmaapäällikön Jyrki Tanhuanpään mukaan uusia lähiliikuntapaikkoja rakennetaan niin Kuruun, Metsäkylään, Asuntilaan kuin Mutalaankin.

Tahti on kova, sillä liikuntapaikkojen tulisi olla valmiita tämän vuoden loppuun mennessä.

– Saa nähdä, kuinka käy. Kiire tulee, sillä kilpailutamme juuri eri laite- ja tavaranvalmistajia. Tuntuu, että lähiliikuntapaikkoja tehdään nyt koko Suomen alueella ihan hirveästi, mikä vaikuttaa siihen, että laitevalmistajilla on hirveä kiire.

Tanhuanpää tietää, että ylöjärveläiset ottavat ilolla vastaan uudet lähiliikuntapaikkansa. Tästä kielii esimerkiksi se, että Moision koulun monitoimikenttä on joka ilta aktiivisessa käytössä.

– Kuljen usein Moision ohi ja olen huomannut, että monitoimikentällä on aina joku. Toivon, että saamme uudet monitoimikenttähankkeemme maaliin nopealla aikataululla, jotta liikuntapaikkoja päästäisiin käyttämään.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>