Koveron torpassa etsitään puolisoa ja poltetaan tervaa

Koveron kruununmetsätorpassa Seitsemisessä käy tuhansia vierailijoita kesässä. Tämän kesän kävijämäärä riippuu pitkälti siitä, kuinka viileitä kelejä on luvassa. Kesään mahtuu useita teemapäiviä, joiden aikana esimerkiksi tehdään tervahauta ja sinkut etsivät seuraa.
Koveron torppa, Seitseminen, Kruununmetsätorppa

Leena Hiltunen emännöi kesäisin torppaa, joka on rakennettu 1800-luvun lopulla.

Koveron torpan emännällä Leena Hiltusella on kadehdittava kesätyö.

Hän saa käyskennellä joka päivä 1800-luvulla perustetun idyllisen tilan pihapiirissä, hoitaa eläimiä ja opastaa vierailijoita. Hänen kesäelämänsä on kuin peruuttaisi ajassa sata vuotta taakse päin.

Mutta juuri siksi päivät kruununtorpalla täyttyvät lisäksi silkasta raa’asta työnteosta. Hiltusen pitää myös pilkkoa kaikki polttopuut, kantaa ne sisään ja lämmittää niillä neljää uunia. Sekä kantaa pesuvedet ulkoa ja siivota.

– Täällä on mukavaa, kun ei ole sähköjä, eikä elämä ole hektistä. Teemme tosin täällä myös kaikki tilan työt.

– Minulla on kesällä kolme kotia: tämä, koti ja kesämökki. Työt eivät todellakaan lopu, mutta ihanan rauhallista täällä on. Aika on kuin pysähtynyt.

Koveron torppa, Seitseminen, Kruununmetsätorppa, 29.5.2017

Leena Hiltunen ja Hannamaria Potila nauttivat olostaan savusaunalla, jonka kattoremontti pitää aloittaa kesällä.

Tänä kesänä torpan työmäärää lisää vielä saunan pärekaton uusiminen. Vanha katto kun puskee jo jäkälää.

Talvet Hiltunen on töissä läheisellä luontokeskuksella, missä työrytmi on aivan erilainen. Siellä pitää vastata kaiken aikaa sähköposteihin ja puhelimeen. Luontokeskuksella Hiltunen elää taas aivan täysillä vuotta 2017.

Tuhansia vierailijoita kesässä

Koveron torppa, Seitseminen, Kruununmetsätorppa, 29.5.2017

Pihapiirin kuuluvat muun muassa päärakennus, pakari, riihi, sauna ja navetta/talli.

Seitsemisen kansallispuiston torpassa käy kesällä tuhansia vierailijoita. Viime kesänä luku oli 13 000.

– Sää vaikuttaa paljon kävijämääriin. Helteellä täällä ei juuri käydä. Parhaita ovat tavalliset tai tavallista viileämmät kesät.

Enemmistö kävijöistä tulee noin sadan kilometrin säteeltä, mutta myös kauempaa. Ulkomaalaisista enemmistö on kotoisin Keski-Euroopasta.

– Mutta kyllä täällä kävi juuri myös esimerkiksi mongolialaisia.

kruununmetsätorppa, Koveron torppa, Leena Hiltunen, Seitseminen

Emäntä Leena Hiltunen esittelee torppaa sisältä. Pirtti on kookas. Sen lattialla nukkuivat talvella myös savottamiehet. Sisustus on pääosin 1920-1930-luvulta.

Ulkomaalaiset pitävät torppaa eksoottisena. Mutta samaan aikaan Koverolla on myös paljon ulkomaalaisille tuttuja esineitä, mikä on ollut yllätys sekä ulkomaalaisille itselleen että Hiltuselle.

– Esimerkiksi viime kesänä täällä vieraillut brasilialainen sanoi, että paikka on aivan kuin hänen mummolansa, monet tilan esineet ovat niin samantyyppisiä. Myös mongolialaiset sanoivat, että monissa puissa tehdyissä astioissa ja työvälineissä oli samoja elementtejä kuin heidän kotimaansa esineissä.

Koveron torppa, Seitseminen, Kruununmetsätorppa, 29.5.2017

Tila perustettiin vuonna 1859 ja se pysyi asuttuna aina 1960-luvun loppupuolelle asti.

 

 

Fakta

Avoinna joka päivä

– Koveron kruununmetsätorppa Seitsemisen kansallispuistossa on perustettu vuonna 1859. Päärakennus on vuodelta 1882 ja siinä on iso pirtti ja kaksi kamaria. Päärakennuksen sisustus on 1920–19­30-luvuilta.

– Pihapiiriin kuuluu myös päärakennusta vanhempi pakari, savusauna, riihi ja karja- ja viljasuojat. Lähiniityillä laiduntaa maatiaislehmiä ja lampaita, ja pihapiirissä kuopsuttavat kanat. Pihapiirissä on myös vanhoja mauste-, lääke- ja koristekasveja.

– Suomen itsenäisyyden juhlavuoden kunniaksi ryhmät voivat varata tunnin mittaisia teemaopastuksia ”Elämää Seitsemisen saloseuduilla vuonna 1917.”

– Torppa on auki 1.6.–31.8. joka päivä kello 10–17 ja 1.9.–24.9. joka päivä kello 9–16. Kohteeseen on vapaa pääsy.

Kainalojuttu

Tervanpolttoa ja sinkuille yhteistreffit

Torpalla järjestetään kesän mittaan erilaisia teemapäiviä.

Kenties kiinnostavimmat niistä ovat tervanpoltto ja sinkkujen riiuretki ”Rakastu kesäyöhon”.

Tervanpoltto on nyky-Suomessa harvinaista, ja Koverollakin sitä tehdään vain muutaman vuoden välein. Tänä kesänä tervahauta sytytetään lauantaina 8. heinäkuuta kello 10. Tervaspuiden ladonta aloitetaan talkooporukalla tosin jo aiemmin Ladontaa tehdään torstain ja perjantain aikana.

Tervahautaa poltetaan viikon ajan.

– Sitä seurataan yötä päivää, että se kytee eikä roihahda. Jos tervainen puu syttyy kunnolla tulee, se jysähtää kunnolla, sanoo Leena Hiltunen.

– Riippuen tulesta ja tervaspuista tervaa alkaa tulla siinä maanantain tai tiistain aikana, ja silloin ovat myös ensimmäiset tervat myynnissä.

Tervaa tullee noin 500 litraa ja sitä myydään korkeintaan litran astioissa.

Tervaa poltetaan enimmäkseen männystä.

Jos ravintolat eivät kiinnosta

Sinkuille tarkoitettu ”Rakastu kesäyöhon” -riiuuretki numero kolme järjestetään puolestaan jo 17. kesäkuuta. 6,3 kilometrin mittainen kävelyretki lähtee torpan pihasta.

– Tämä on hyvä tapahtuma heille, jotka eivät tykkää sinkkutapahtumista ravintoloissa vaan luonnosta.

– Ensimmäisenä kesänä kävi niin, että tapahtumassa vaihdettiin ainakin puhelinnumeroita, ja yksi toisensa löytänyt pari kävi täällä myöhemmin käymässä. Mutta sitä en tiedä, ovatko he nyt eronneet tai vaikkapa naimisissa.

Lisää kesäohjelmaa voi katsoa Seitsemisen facebook-sivuilta tai netistä osoitteesta luontoon.fi/seitseminen kohdasta ajankohtaista.

 

Yksi kommentti

  1. Marjatta Aaltonen

    Heippa!

    Olisin kysynyt,että kuinka Seitsemisen maisemissa voisi yöpyä.Tyttöni HongKongista tulee elokuulla kotiin Parkanoon lomalle. Ja meitä kiinnostaisi moinen. Jään odottamaan vastaustanne, Siitä jo etukäteen näin kiittäen.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>