Tuoreet ylioppilaat päästetään viikonloppuna maailmalle rakentamaan tulevaisuutta

Selvät sävelet

Asuntilalainen Maria Muranen ja vuorentaustalainen Roosa Lahti juhlivat tulevana viikonloppuna ylioppilasjuhliaan 120 muun Ylöjärven lukiosta valmistuneen lukiolaisen ja 13:n Valossa kaksoistutkinnon suorittaneen opiskelijan kanssa. Tulevaisuuden näkymät ovat nuorilla naisilla melko selkeät, ja molemmat aikovat jatkaa opintojaan korkeakouluun.

Ystävykset sanovat, että molempien perheissä ylioppilastutkinto on arvostettu juttu. Maria Murasen (vas.) perheessä kaikilla on lukiolaistausta, kun taas Roosa Lahti on perheensä ensimmäinen ylioppilas.

Kolmen vuoden mietintätauko on nyt ohi. Yksi elämän määränpäistä on saavutettu, mikä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että oppiminen loppuisi.

Viikonloppuna valkolakin päähänsä painavat Maria Muranen ja Roosa Lahti odottavat innolla tulevia ylioppilasjuhliaan, vaikka kirjoitusten jälkeinen aika ei olekaan mennyt aivan seesteisissä merkeissä. Tuoreista ylioppilaista molemmat ovat nimittäin päntänneet korkeakoulujen pääsykokeisiin, joiden tulokset saadaan tietää vasta kesäkuussa.

Kolmevuotinen lukio on siis selkeyttänyt nuorten naisten ajatuksia siitä, mitä he tahtovat isoina tehdä.

– Sitä varten hakeuduimme lukioon aikanaan, että saisimme vähän miettimisaikaa ammatinvalinnan suhteen. Muita painavia perusteita olivat vanhojentanssit ja penkkarit, Muranen ja Lahti virnistävät.

Ensin intti, sitten opiskelut

Vuorentaustalainen Lahti haki tänä keväänä opiskelmaan sairaanhoitajajaksi. Ensihoitajan opinnot olivat hänellä ensisijaisena vaihtoehtona, mutta opiskelupaikka ei auennut vielä ensimmäisellä yrityksellä.

Lahti on kuitenkin varma, että hän työskentelee tulevaisuudessa  terveydenhoitoalalla.

– Jostain syystä ihmisten auttaminen on lähellä sydäntäni, joten luulen, että opiskelupaikka kyllä avautuu jossakin kohtaa.

Kiirettä Lahdella ei opiskelupaikan suhteen ole, sillä hän on tehnyt itselleen varasuunnitelman: heinäkuussa hän astuu sotilaspukuun ja aloittaa armeijan Pirkkalan lennostossa. Ajatus intistä on kytenyt Lahden mielessä jo pitkään, ja hän sanookin lähtevänsä testaamaan itseään ja kuntoaan.

– Vaikka pääsyy armeijaan menemiseen on itseni haastaminen, ei se tarkoita sitä, että tulisin maitojunalla kotiin. Aion olla siellä loppuun asti ja kokeilla, miltä 60 kilometrin marssi tuntuu, hän sanoo.

Lahden mukaan myös muutama hänen naispuolinen tuttunsa on astumassa armeijan leipiin.

– Naisten meneminen armeijaan ei ole enää nykypäivänä mikään harvinainen juttu. Varmasti moni ajattelee, että ura voi urjeta myös sitä kautta.

Luova ala houkuttelee

Tuoreet ylioppilaat jättävät Ylöjärven lukion taakseen haikein mielin. Erityiskiitokset he suuntaavat opettajille, joita opiskelijat kehuvat nuorekkaiksi.

Murasta puolestaan kiehtoo luova ala, etenkin graafinen suunnittelu. Tänä keväänä edessä on kahdet pääsykokeet, toiset Aalto yliopistossa ja toiset Metropolia-ammattikorkeakoulussa.

– Graafisen suunnittelun ala on ollut mielessäni aika selkeänä koko lukion ajan, vaikka alalle työllistyminen on hankalaa tällä hetkellä. Uskon kuitenkin, että kymmenvuotinen taustani kuvataidekoulussa auttaa paljon korkeakoulujen pääsykokeissa, sillä olen lahjakas piirtämään.

Jos opiskelupaikka yliopistosta tai ammattikorkeakoulusta aukeaa, tietäisi se muuttoa pääkaupunkiseudulle. Muranen suhtautuu paikkakunnan vaihtoon iloisin mielin, sillä Helsinki on hänelle entuudestaan tuttu.

– Muuttaisin mielelläni, sillä Helsingissä olisi täysin uudet ympyrät. Voisin kuvitella, että opiskelijaelämä on pääkaupunkiseudulla hiukan erilaista kuin täällä Ylöjärvellä, hän naurahtaa.

Muranen on laatinut myös toisen suunnitelman siltä varalta, jos opiskelupaikka ei tällä kertaa tärppää.

– Jos koulun ovet eivät avaudu, on haettava töitä. Töiden tekemisen ohella harjoittelen sitten seuraavan kevään pääsykokeisiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?