Käsityögraffiti solmi kulttuuria

Ylöjärvellä opiskelevat Tampereen seudun työväenopiston käsityötaitajat pääsivät tekemään ihka oikean julkisen työn kulttuuria uhkuvaan miljööseen. Projekti kantoi kortta molempien kulttuuritahojen kekoon.
tekstiiligraffiti, käsityötaide, käsityötaiteen perusopinnot, käsityötaiteen syventävät opinnot, Tampereen seudun työväenopisto, Kuivaamo

Elina Joutsenkoski (kesk. vas.) ja Seija Mäkinen (kesk. oik.) odottavat opinnoiltaan lisää tekstiiligraffitiprojektin kaltaisia haasteita. Uutta, mielenkiintoista ja sellaista, jota ei muuten kokeilisi. Graffitin miljöötä hallinnoivan yhdistyksen luotsille Joonas Toivoselle ja opettaja Ulla Tujulallekin projekti oli antoisa.

Hallimaisen käytävän seinällä kiemurtelee kangasjuovia monen metrin korkeuteen asti. Ne lähtevät maasta kohoavasta kankaisesta rungosta.

Puu. Seinällä levittyvistä suikeroista muodostuu suuri tekstiilipuu. Kun sen ympärillä vielä kohoilee värikkäitä palkkeja, avartuu silmien edessä kokonainen tekstiiligraffiti. Käytävän alkupäässä teoksen kavereina roikkuu katosta myös parvi kangaslintuja siivet levällään.

Teos on Ylöjärvellä kokoontuvan aikuisten käsityötaiteen perusopetuksen syventävien opintojen ryhmän kevään suuri ponnistus.

tekstiiligraffiti, käsityötaide, käsityötaiteen perusopinnot, käsityötaiteen syventävät opinnot, Tampereen seudun työväenopisto, Kuivaamo

Graffitin osia aherrettiin etukäteen. (Kuva: Ulla Tujula)

Aito asiakastyö antoisa mahdollisuus

Tekstiiligraffiti komistaa kulttuuritila Kuivaamoa Tampereelle kehiteltävässä uudessa kaupunginosassa Hiedanrannassa.

Opiskelijoille projekti oli upea mahdollisuus. Sen sijaan, että he olisivat tyypilliseen tapaan tehneet harjoitustöitä omissa oloissaan, he saivat tehdä ihka oikean julkisen teoksen. Työllä oli aito käyttötarkoitus.

– Ei tule turhautumista, että tämä on jotain näpertelyä. Tehdään oikeasti jotain, opiskelija Seija Mäkinen kuvaa tuntojaan.

Opiskelutoveri Elina Joutsenkoski iloitsee myös näkyvyydestä:

– Opintomme tulevat tutuiksi. Tulee tietoon, että tällaista tehdään Ylöjärvellä.

Ja toki hanke on tarjonnut roppakaupalla oppia.

– Tämä on asiakastyö. Siinä on ihan eri lähtökohdat kuin tavallisessa harjoitustyössä. Piti ottaa huomioon tila ja asiakkaan toiveet, opettaja Ulla Tujula toteaa.

Kuivaamoa hallinnoivalle Swäg ry:lle mahdollisuuden tarjoaminen oli yhdistyksen ytimeen osuva hieno asia.

– Yhdistyksen lähtökohta on se, että edistämme kulttuuria Tampereella, Swägin puheenjohtaja Joonas Toivonen toteaa.

Iso tila olisi myös hankala Swägin itse yksin somistaa.

– Siksi on hienoa, että ulkopuoliset tahot ovat kiinnostuneita toteuttamaan tänne taidetta.

tekstiiligraffiti, käsityötaide, käsityötaiteen perusopinnot, käsityötaiteen syventävät opinnot, Tampereen seudun työväenopisto, Kuivaamo

Iso työ nosturiurakoineen palkitsi. Taitajista tuntui hienolta pystyä moiseen. (Kuva: Ulla Tujula)

Puun historiasta iti puuteos

Yhteistyöprojekti ulkopuolisen taide- tai kulttuuritoimijan kanssa oli tämän kevään opintoihin kuuluva kokonaisuus, jollaista opetussuunnitelmakin edellyttää.

Swäg valikoitui kumppaniksi, kun alueelle muraaleja eli seinätaidetta tehnyt Mäkinen tiesi ehdottaa Kuivaamoa. Porukka innostui uudesta kulttuuripöhinää uhkuvasta paikasta.

– Täällä on sellainen meininki, että täällä tapahtuu. On kauhean kiinnostavaa olla edes tällä tavalla pienesti mukana, opettaja intoilee.

– Ja kun tekstiilitaidetta pidetään mummotaiteena, oli  mahtavaa päästä tänne sekaan, kun täällä on graffiteja, muraaleja ja muuta, Mäkinen myhäilee mielikuvien hälventämisestä nuorekkaassa ympäristössä.

– Siksi mekin kutsumme tätä tekstiiligraffitiksi, Tujula ynnää.

Idea Kangastus – kuivaamoko ilman puita -nimiseen teokseen syntyi miljööstä. Hiedanranta on entistä sellutehdasaluetta ja Kuivaamo tehtaan entinen kuivauskonehalli.

– Tällä alueella on lähdetty puusta, Mäkinen perustelee puuteemaa.

Ryhmä vieraili paikalla, luonnosteli ja pyysi palautetta. Päädyttiin myös kierrätysmateriaaleihin, sillä ne sopivat niin käsityötaideopintojen kuin Swägin ideologiaan.

– Ja tätä aluettahan kierrätetään koko ajan, Mäkinen viittaa alueen uusiokäyttöön.

Esivalmisteltu teos koottiin paikan päällä, ja avuksi tarvittiin nosturiakin. Suuri ponnistus toi itseluottamusta, opetti, viritti tiiviin ryhmähengen ja tunnelman sekä tarjosi poikkeuksellisen mahdollisuuden.

– Ei ole ihan yksinkertaista siirtää ajatusta näin valtavaan kokoon, Mäkinen toteaa.

– Projekti oli ainutlaatuinen. En ole koskaan ollut tekemässä näin isoa työtä, Joutsenkoski ihailee.

tekstiiligraffiti, käsityötaide, käsityötaiteen perusopinnot, käsityötaiteen syventävät opinnot, Tampereen seudun työväenopisto, Kuivaamo

Kuivaamolla kuhisee. On skeittirataa, sirkustreenejä, seinätaidetta, kulttuuritapahtumia… Tämä ihastutti käsityötaiteen tekijöitä.

Väripilkku kulttuuritilalle

Teos jää sijoilleen toistaiseksi, eli se ei ole vain väliaikainen näyttelytyö. Yleisökseen se saa tiloissa toimivien harrastekerhojen sekä tiloissa järjestettävien tapahtumien ja vaikka koulutuspäivien silmäpareja. Toivonen arvioi tällekin kesälle tuhansia kävijöitä.

Taiteilijat ja Toivonen odottavat teoksen tarjoavan värikästä silmäniloa ja ajatuksia.

– Jotain muuta kuin vaneriseinää. Tarkoitus on, että täällä olisi mielenkiintoista, Toivonen toteaa.

– Kun katsoo työtä, voi miettiä, mikä se on, miksi se on…, Mäkinen hymyilee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?