Ylöjärven Reserviupseerit valittiin Pirkanmaan Reserviupseeripiirin vuoden yhdistykseksi

Arvokasta työtä maanpuolustustahdon eteen

Ylöjärven Reserviupseerit ry ei ole mikään laakereillaan lepäävä herrakerho. Tämä tulee selväksi, kun kuuntelee yhdistyksen puheenjohtajan Jari Vuolteen ja varapuheenjohtajan Arto Teittisen selostusta siitä, mitä puutarhakaupungin reserviupseeriyhdistys jatkuvasti puuhaa. Ylöjärven Reserviupseerit aikoo ottaa kaiken irti Suomen satavuotisjuhlavuodesta.

Ylöjärveläiset maanpuolustusjärjestöt ovat näyttävästi esillä Ylöjärven markkinoilla. (Kuva: Ylöjärven Reserviupseerit ry)

Reserviupseerit järjesti jo helmikuussa hyvän vastaanoton saaneen pilkkikilpailun Veittijärvellä. Seuraavaksi reserviupseeriyhdistys on näkyvillä ensi lauantaina Ylöjärven markkinoilla Kauppakeskus Elon pihalla. Siellä Reserviupseereilla on yhteispiste Ylöjärven Reservinaliupseerit ry:n ja Ylöjärven Maanpuolustusnaiset ry:n kanssa.

– Pisteellä kerromme toiminnastamme ja keskustelemme maanpuolustustahdosta. Meillä on siellä myös ekoammuntapiste, jossa isät, äidit ja lapset voivat kokeilla ampumista, Jari Vuolle kertoo.

Ensi sunnuntaina kaatuneitten muistopäivänä maanpuolustusjärjestöt ovat jälleen kerran avustamassa Ylöjärven seurakuntaa. Upseerit huolehtivat kolehdista, laskevat seppeleen sankarihaudalle ja seisovat kunniavartiossa.

Eräs vuoden päätapahtumista on 10. syyskuuta Pikku-Ahvenistolla järjestettävä perhejotos, jota tukevat myös paikalliset yritykset. Viime vuonna vastaava tapahtuma keräsi peräti nelisensataa osallistujaa.  Tapahtuma on leikkimielinen ja maanpuolustushenkinen kansalaistaitoja ja -tietoja tarjoava koko perheen reippailu.

– Perhejotoksessa korostuu toimintamme kantava ajatus, jonka mukaan maanpuolustusjärjestön pitää olla lähellä kaupunkilaisia.

Ylöjärven Reserviupseerit järjestää aliupseeriyhdistyksen kanssa myös ammuntoja, joissa ammutaan muun muassa rynnäkkökivääreillä, reserviläiskivääreillä, sotilaskivääreillä sekä pistooleilla.

Henki korkealla

Puheenjohtaja Jari Vuolle (oik.) ja varapuheenjohtaja Arto Teittinen ovat olleet jo vuosikausia aktiivisia reserviupseeriyhdistyksen toimijoita.

Ylöjärven Reserviupseerit ry:ssä on noin 130 jäsentä. Jäsenmäärä on melko vakiintunut.

– Jäsenmäärään ei koskaan voi olla tyytyväinen. Olemme kuitenkin suhteellisen iso reserviupseeriyhdistys, Arto Teittinen sanoo.

Yksi reserviupseeriyhdistyksen isoimmista tavoitteista on maapuolustushengen kohottaminen kaupunkilaisten keskuudessa.  Tätä toteutetaan hyvällä yhteistoiminnalla muiden ylöjärveläisten maanpuolustustahojen kanssa.

– Seuraamme tässä Suomen Reserviupseeriliiton Nuku rauhassa -kampanjan periaatetta. Pyrimme keskusteluissa ihmisten kanssa luomaan ajatusmaailman ja tunteen siitä, että kaikki on hyvin, Jari Vuolle selvittää.

Vuolle toki lisää, että ihmiset ovat hieman huolestuneet Suomen lähialueiden aiempaa epävakaammasta tilanteesta.

– Ihmisiä ihmetyttää esimerkiksi se, että itänaapuri on siirtänyt varuskuntia lähelle Suomen rajaa. Ja tietenkin myös se, että voivatko Ukrainan tapahtumat toistua myös jossain muualla? Myös kyberturvallisuus on noussut keskusteluissa esille.

Arto Teittinen muistuttaa, että suomalaisten maanpuolustustahto on jo valmiiksi korkealla tasolla, joten tilanne on hyvä.

– Ja pitää muistaa myös, että maanpuolustustoimintaan voi osallistua nykyään kovin monin tavoin. Kenenkään ei ole pakko pohtia aseeseen tarttumista vaan muitakin tehtäviä riittää laajalti, Jari Vuolle puolestaan lisää.

Tukea toimintaan

Ylöjärveläisen reserviupseeriyhdistyksen aktiivinen toiminta on huomattu muuallakin. Pirkanmaan Reserviupseeripiiri valitsi Ylöjärven Reserviupseerit Pirkanmaan piirin vuoden 2016 yhdistykseksi.

– Edellisen kerran saimme vastaavan tunnustuksen vuonna 2012. Tämä osoittaa, että olemme olleet jatkuvasti aktiivisia ja toimintamme on ollut tuloksekasta, reservin majuri Arto Teittinen sanoo.

Ylöjärven Reserviupseerit ry aikoo jatkaa ponnekasta toimintaansa myös jatkossa. Tätä edesauttaa Sotavahinkosäätiön myöntämä 2 000 euron toiminta-avustus.

– Raha tulee tarpeeseen, sillä jäsenmaksut eivät kata kaikkia toimintamme kustannuksia, Teittinen toteaa.

Ylöjärven Reserviupseerit ry julkaisee tänä vuonna yhdessä muiden paikkakunnan vapaaehtoisten maanpuolustusjärjestöjen kanssa kaikkiin ylöjärveläiskoteihin jaettavan maanpuolustuslehden. Tämäkin tuo maanpuolustusjärjestöille hieman lisärahaa.

Puutarhakaupungin reserviupseeriyhdistys toimii siis jatkossakin tiiviisti kaupunkilaisten keskuudessa. Sen takaa yhdistyksen kymmenhenkinen hallitus, jota Jari Vuolle vetää nyt ensimmäistä vuottaan. Toki Vuolle on ollut mukana reserviupseerien toiminnassa jo parikymmentä vuotta.

– Lähdin puheenjohtajaksi, kun Arto suostui varapuheenjohtajaksi. Saan häneltä tarvittaessa apua ja tukea, muun muassa lentäjänä, lennonopettajana ja taistelun johtajana Satakunnan lennostossa palvellut Vuolle toteaa.

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>