Sinulle, tavallinen suomalainen äiti

Istumme pienellä sukulaisjoukolla tyhjäksi jääneessä mummolassa. Suunnittelemme mummon hautajaisia hänen omassa kodissaan. Ympärillä kaikki muistuttaa hänestä, valokuvat piirongin päällä, Myrna-kupit keittiössä, räsymatot lattialla, pelakuut ikkunalla.
Kysyn, mitä lapset ja lastenlapset erityisesti mummostaan muistavat. Katseet kiertävät ja kohtaavat. Pitkään aikaan kukaan ei puhu mitään. Sitten joku sanoo, melkein kuin häpeillen:
– No, siitä on vähän vaikeeta mitään erikoista sanoo, se oli niin semmonen tavallinen ihminen.
Kun sitten alamme muistella lapsuusaikoja, kaikkien mieleen palaa mummon leipoman pullan tuoksu, ainainen touhuaminen, hauskat vanhanaikaiset sutkaukset ja lapsenlapsille opetettu iltarukous. Toteamme yhdessä, että jos tässä kouluja käymättömässä mummossa ei mitään kovin erikoista ollutkaan, hänessä oli silti paljon kertomisen ja kiittämisen arvoista. Häntä on hyvä muistella.
Äitienpäivänä on tapana muistaa erikoisia äitejä, suurperheellisiä, sankarillisia.
Tämä on nyt sinulle, tavallinen suomalainen äiti.
Sitä samaa aina vain
Tavallisen äidin elämä on saman toistoa päivästä toiseen, vuodesta toiseen. Ruoanlaittoa, tiskausta, siivousta, pyykinpesua, lasten viemistä hoitoon… Ei siitä suuria tarinoita revitä. Ei siitä sankareita synny, varsinkaan jos kaiken keskellä hermo ja ilmapiiri välillä kiristyvät.
Äidin tärkeyden huomaa vasta, jos hän jättää hommansa hoitamatta. Ruoanlaittajan korvaamattomuuden havaitsee vasta, jos pöytään ei ilmesty suuhunpantavaa. Puhtaan pyykin arvon havaitsee, jos puhdasta paitaa ei tärkeällä hetkellä löydy.
Älä yhtään aliarvioi itseäsi, sinä tavallinen suomalainen äiti. Sinä olet korvaamaton!
Kun varmaan vielä käyt palkkatyössäkin, olet sitä kaksin verroin. Niin juuri, korvaamaton! Toivottavasti miehesi tekee osansa kotitöistä. Ja tekeehän hän, jos on tavallinen suomalainen mies.
Itse asiassa moni palkkatyökin on sitä samaa aina vain. Silti se on tärkeää, korvaamatonta. Keittäjän tai kokin, autonasentajan tai perushoitajan työpäivät eivät välttämättä paljon eroa toisistaan. Semmoinen tavallinen ihminen tekee semmoista tavallista työtä vain.
Pitäisikö kodin arjen sitten olla jotakin erikoista? Olisiko se maininnan arvoista, jos olisit perustanut parvekkeellesi puutarhan puineen ja perennoineen niin kuin joku näyttää tehneen? Tai jos olisit ilmoittautunut Suomen kaunein koti-kilpailuun? Ei parilla saintpaulialla eikä sotkuisella kaksiolla juuri julkisuuteen päästä. Mutta pitäisikö? Eikö koti ole koti, ei mikään näyttelykohde?
Julkisuuden kipeys
Meidän aikaamme vaivaa merkillinen julkisuuden kipeys. Jokaisen pitäisi olla edes vähän julkkis. Siksikö niin monet tekevät mitä vain, että mainittaisiin. Siksikö on tämä tälle ajalle ominainen somemaailma?
Äitiys ja julkisuuden kipeys ovat huono yhdistelmä. Niiden äitien elämässä, jotka äitienpäivänä saavat presidentin kädestä prenikkansa, on epäilemättä jonkinlaista sankaruutta. He ovat varmasti palkitsemisensa ansainneet.
Mutta äitiys on ennen kaikkea arjen sankaruutta. Arjen pieniä, tavallisia tekoja. Tai vain olemista. Itsenään olemista.
Olen odottanut, että jokin lehti joskus tekisi artikkelin aivan tavallisesta seurakunnan työntekijästä. Hänen tavallisessa työpäivässään voisi olla paljon sellaista, mikä kiinnostaisi lukijaa. Turhaan. Papin pitää perustaa olutseura, ennen kuin hän kiinnostaa mediaa. Nuorisotyönohjaajan pitää töpeksiä, ennen kuin media herää. Tavallinen arkinen työ ei muka ole kertomisen arvoista.
Sama se on minkä tahansa tavallisen työn tai kenen tahansa tavallisen ihmisen kohdalla. Tämä kertoo paljon tämän päivän arvoista. Erilaisuus, erikoisuus, kummallisuus on jotakin. Niitä kummallisuuksia alkaa kohta olla ihan väsymykseen saakka.
Yrittänyttä ei laiteta
Näin sanottiin ennen vanhaan: riittää, kun yrittää parhaansa. Tähän tekisi mieli lisätä, että riittää, vaikka ei aina jaksaisi yrittääkään.
Näin uskonpuhdistuksen juhlavuonna on syytä muistuttaa Martti Lutherista, jonka nimiin pantu käsite ”luterilainen työmoraali” on usein käsitetty väärin. Luther ei suinkaan sanonut, että ihmisen on jaksettava painaa niska limassa tai muuten ei taivasosuutta heru. Hän korosti, että kaikki arkinen työ, riippumatta siitä, mitä se on, on Jumalan meille antama kutsumus ja siksi se on Jumalan silmissä yhtä arvokas. Työssä onnistuminen on tietysti meille jokaiselle palkitsevaa. Mutta työssä viihtymistä tuskin auttaa kilpailuttaminen tai alituinen epäonnistumisista muistuttaminen.
Leppoista siis vähän, sinä tavallinen suomalainen perusäiti! Suostu katsomaan itseäsi peilistä, vaikka mainokset kuinka huutaisivat kauneuden, nuorekkuuden, sopusuhtaisuuden, raikkauden, seksikkyyden ja jos minkä saavuttamattoman perään. Sano peilikuvallesi: ”Moi, riittävän hyvälle näyttää. Hyvä kun näinkin! Näillä mennään!”
Kun he sitten tulevat äitienpäiväaamuna kukkineen, kakkuineen ja lahjoineen, nosta leukasi, suorista selkäsi ja ota vastaan.
Ja jos vielä jotakin kaunista sanovat tai runon värkkäävät, sano heille, että toi, mitä sanotte, on kaikki totta eikä siinä vielä ole edes kaikki!

 

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>