Kiinnostaisiko lasten kesäleiri?

Viisi lukiolaista kyllästyi siihen, ettei kesätöitä löytynyt millään. Tytöt liittyivät osuuskunnan jäseniksi ja alkoivat suunnitella lasten kesäleiriä heinä- ja elokuun taitteeseen.
Annaliina Jokinen, Helmi Tolonen, Jasmin Rantee, Elina Tapio ja Alina Kari, Valon Tekijät -osuuskunta, lastenleiri

Annaliina Jokinen, Helmi Tolonen, Jasmin Rantee, Elina Tapio ja Alina Kari halusivat työskennellä kesällä edes muutaman päivän. Ja mikä sen mukavampaa kuin tehdä se kavereiden kanssa ja sellaisessa työssä, josta kaikki pitävät.

Viisi alle 18-vuotiasta nuorta ja rajattu määrä kesätöitä. Ei kovin kaksinen yhtälö.

Ja niinhän siinä kävi, että Annaliina Jokinen, Helmi Tolonen, Jasmin Rantee, Elina Tapio ja Alina Kari jäivät ilman kesätöitä.

Tytöt eivät antaneet sen kuitenkaan lannistaa. He liittyivät kukin 20 eurolla jäseneksi Valon Tekijät -osuuskuntaan ja alkoivat suunnitella lapsille järjestettävää kesäleiriä.

Ajankohdaksi valittiin heinä- ja elokuun vaihde – aika, jolloin monen vanhemman loma on jo loppunut, mutta koulun alkuun on vielä aikaa.

Huolellinen ennakkotyö takaa lopputuloksen

Tytöt ovat suunnitelleet leirinsä huolellisesti. Leirille otetaan 5–11-vuotiaita. Leiri järjestetään koulutuskeskus Valossa, koska rehtori antoi sille siunauksensa.

Leiriläiset saavat käyttää muun muassa keittiötä, alakerran korkeaa aulatilaa ja liikuntasalia sekä osuuskunnan viihtyisiä tiloja, joissa tämän jutun kuva on otettu.

Järjestäjät ovat miettineet myös päiväjärjestyksen ja kirjoittaneet sen taulukkoon.

Maanantaina leiriläiset menevät kaupunkisotaa ja osallistuvat temppurataan. Tiistaina on retkipäivä Aron kentälle, turvallisen matkan päähän. Tiistaina katsellaan myös leffaa tai piirrellään.

Keskiviikkona leivotaan, askarrellaan ja pidetään futismatsi. Viimeisenä päivänä eli torstaina tehdään jotakin ”spesiaalia”, eli lapset saavat päättää.

Paljon liikuntaa

Ohjelma on melko liikuntapainotteinen, koska järjestäjät harrastavat kaikki urheilua.

– Ja vanhemmatkin varmasti tykkäävät, että lapset tekevät jotain, järjestäjät sanovat.

Toisaalta tytöt tietävät, että välillä pitää joustaa. Ryhmää voidaan jakaa eri kokoonpanoihin esimerkiksi iän ja sen mukaan, haluaako joku liikkua vai tehdä jotain muuta.

Lapset ovat ennestään tuttuja

Kesäleiri tuli järjestäjien mieleen siksi, että he pitävät kaikki lapsista ja heillä kaikilla on pikkusisaruksia. Järjestäjistä monet ovat olleet työharjoittelussa päiväkodissa tai alakoulussa. Elina Tapio puolestaan on usein mukana isosena seurakunnan lastenleireillä.

Facebook-mainonnan tuloksena leirille oli ilmoittautunut viime viikon puoliväliin mennessä kaksi lasta, mutta määrä saattaa pian räjähtää. Tytöt aikovat nimittäin mainostaa leiriään monin tavoin.

 

Vain sitovia ilmoittautumisia

– 5–11-vuotiaiden leiri järjestetään 31.7.– 3.8.2017 Koulutuskeskus Valossa.

– Leirillä liikutaan paljon, mutta myös esimerkiksi askarrellaan. Päivään kuuluu yksi lämmin ruoka. Leirille otetaan vain sitovia ilmoittautumisia.

– Leirin järjestäjät ovat kaikki syntyneet vuonna 2000. He käyvät lukion ensimmäistä luokkaa, paitsi Elina Tapio, joka tekee kaksoistutkintoa.

– Jos leiri herättää suurta kiinnostusta, tytöt saattavat järjestää jatkossa esimerkiksi viikonloppuleirejä, hiihtolomaleirejä tai syyslomaleirejä.

– Valon Tekijät -osuuskunta toimii koulutuskeskus Valossa ja on opiskelijoiden ja opettajien yhteinen yritys.

Kommentit (3)

  1. Jenni Purrenheimo

    Hei tytöt! Hienoa toimintaa teiltä! Kesä ajat ovat monelle lapsiperheelle hankalaa aikaa silloin kun lomat on jo pidetty. Itselläni esikoinen vasta 4,5vuotias mutta varmasti seuraavana kesä jos järjestätte niin osallistumme leirille 🙂

  2. Lasten Päiväleiri

    Moikka Jenni!
    Meidän leirillä on vielä vapaita paikkoja, ja jos lapsenne haluaa osallistua on hän tervetullut, vaikka onkin hiukan nuorempi.
    Voitte ilmoittautua meidän Facebook-sivuilta löytyvän linkin kautta 🙂

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?