Tapparassa uskotaan lujaan työntekoon

Teräksistä menoa

Tampereen Tapparan liigajoukkue pelaa jo viidettä kevättä peräkkäin Liigan finaaleissa. Kestomenestyjän onnistumisten taustalla vaikuttavat ammattitaitoinen organisaatio, määrätietoinen työ ja tietysti ripaus ylöjärveläisvoimaa.
Tappara, jääkiekko, Otto Rauhala, Jouni Oja

Kirvesrinnat raivasivat tiensä Liigan loppuotteluihin jo viidentenä keväänä peräkkäin. Tällä kertaa Tappara pelaa loppuottelusarjansa kuopiolaista Kalevan Palloa vastaan. Suomen mestari on selvillä viimeistään ensi viikon perjantaina 28. huhtikuuta. (Kuva: Liiga / Mikko Pylkkö)

Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen on luotsannut liigajoukkueen osakeyhtiötä eli Tamhockey Oy:tä vuodesta 1999 lähtien.
Leinonen on paitsi entinen huippukiekkoilija ja lisäksi myös kokenut talousosaaja.
– Liigajoukkueen yhtiöittämisen jälkeen olemme pyrkineet siihen, että maalimme on olla joka pelikausi Liigassa kuuden parhaan joukkueen sakissa.
– Myös mestaruuden tavoittelu kuuluu vahvasti arvoihimme. Lisäksi arkeamme ohjaa se, että menemme eteenpäin talous edellä.
Pitkäjänteisyys ja kärsivällisyys kuuluvat Tapparan brändiin niin kaukalossa kuin sen ulkopuolellakin.
– Emme tee päätöksiä vain hetken mielijohteesta. Tähtäämme pidemmälle. Laivamme ei keiku, vaikka meitä analysoitaisiin mediassa suurennuslasin kanssa, toimitusjohtaja Leinonen kiteyttää.

Kohti kansainvälisyyttä

Kotimaisen pääsarjajääkiekkoilun maratontaulukon ykköspaikkaa halussaan pitävä Tappara on jo pidtkän aikaa satsannut systemaattisesti kansainväliseen jääkiekkoiluun.
Joukkue on osallistunut vuonna 2006 käynnistyneeseen Nordic Trophyyn, sen seuraajaan European Trophyyn ja tietysti nykyiseen eurooppalaisjoukkueiden kesken pelattavaan Champions Hockey Leagueen.
Tapparan toimitusjohtaja Mikko Leinonen näkee, että yhteiseurooppalainen liiga luistelee samoja piirtoja pitkin kuin vastaava liiga jalkapallossa. Toki eroavaisuuksiakin on.
– Jääkiekossa ei makseta aivan samanlaisia summia menestyksestä kuin jalkapallossa, mutta koen silti, että jääkiekon CHL kulkee oikeaan suuntaan.
– Venäjän KHL:n kaltaista sarjaa siitä tuskin tulee, vaan sitä pelataan kansallisten liigojen ohella, Mikko Leinonen analysoi.
Kansallisilla liigoilla on edelleen oma tärkeä osansa CHL:n rinnalla.
– Tappara–Ilves-pudotuspelisarja Liigan puolivälierissä todisti sen, että jääkiekkoilun kansallista pääsarjaa kohtaan on edelleen kiinnostusta, Leinonen havainnollistaa.
Ensi kaudeksi CHL:n joukkuemäärää pienennetään tähän kauteen verrattuna. Tappara varmisti runkosarjan voitollaan paikkansa CHL:ään myös ensi kaudeksi.
– Osallistuvien joukkueiden määrä laskee 48:sta 32:een. Tällä pyritään muun muassa lisäämään liigan kilpailullista asetelmaa.
– Lisäksi mukana on hiukan eksoottisia jääkiekkomaita, kuten Englanti. Englannilla on eteenpäinpyrkiviä seurajoukkueita, vaikka sen maajoukkuetoiminta on vielä suhteellisen pientä.
– Kaiken kaikkiaan näen CHL-liigan tulevaisuuden valoisaksi, Tapparan toimitusjohtaja Leinonen visioi.

Areenaa odotellessa

Tampere ja varmasti koko Pirkanmaa odottavat Tampereen monitoimiareenaa valmistuvaksi. Monitoimiareenan on määrä valmistua vuonna 2021. Yksi iso motivaattori valmistumiselle on se, että Suomi on vuoden 2021 jääkiekon MM-kilpailujen järjestäjäkandidaatti. Jos Suomi saa kisat, Tampereesta tullee kilpailujen pääpelipaikka.
Toimitusjohtaja Mikko Leinonen näkee monitoimiareenan erittäin tärkeäksi hankkeeksi useasta eri näkökulmasta.
– Areenan valmistuminen on merkityksellistä koko seutukunnalle, ei pelkästään paikallisille jääkiekkoseuroille. Monitoimiareenasta muodostuu iso vetovoimatekijä Tampereelle, Leinonen uskoo.
Mahdollisuuksien lisäksi kaikkiin hankkeisiin kuuluu myös uhkia, niin myös monitoimiareenaan.
– Areenasta aiheutuvat kustannukset lukeutuvat tähän kategoriaan, Leinonen tarkentaa.

”Kuin huippuyritys”

Nyky-Tapparassa näkyy ja kuuluu myös ylöjärveläisyys. Ylöjärven Tapparan kasvatti Otto Rauhala luistelee kolmatta kauttaan kirvesnuttu yllään. Syksyllä julkistettu jatkosopimus pitää hänet Tapparan leivissä ainakin vuoden 2019 kevääseen asti.
Jään ulkopuolella päätöksiä Tamhockeyn hallituksessa tekee ylöjärveläisyrittäjä ja hallitusammattilainen Jouni Oja. Hän on ollut mukana Tamhockeyn hallituksessa neljän pelikauden ajan.
Ylöjärveläisen bisnesosaajan mielestä Tapparan menestys ei ole sattumaa.
– Tapparassa ja Tamhockeyssa on paljon monenlaista osaamista. Yksi tuntee juridiikan, toinen taas liike-elämän lainalaisuudet.
– Kiteyttäisin Tapparan menestyksen kolmeen kulmakiveen: hyvä osaaminen, selkeät tavoitteet ja erittäin sitoutunut porukka. Tapparassa työskennellään kuin huippuyrityksessä: töitä tehdään sydämellä, Jouni Oja linjaa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?