Turvallista menoa

Ratsastaessa sattuu ja tapahtuu. Hevosen selästä putoamiset ovat melko tavallisia, ja yleensä kokeneet ratsastajat ovat tippuneet selästä ainakin kerran. Viime syksynä ratsastajille tuli uusi turvaliivi, joka helpottaa loukkaantuneen hevostelijan löytämistä maastosta.
ratsastus, turvaliivi, Ponimäen tila

Kypärä on ratsastajan tärkein suojavaruste. Ponimäen tilalla turvaliiviä saavat käyttää halukkaat.

Ratsastus on suhteellisen turvallinen laji, vaikka sen parissa ollaankin tekemisissä isojen eläinten kanssa. Loukkaantumisiakin toki sattuu aika ajoin, mutta vakavat tällit ovat harvinaisia. Vuonna 2004 tehdyn tutkimuksen mukaan ratsastajien riski saada vammoja on suunnilleen samaa luokkaa kuin esimerkiksi yleisurheilevien.
Ponimäen tilan Kirsi Leppänen kertoo, että heidän tallillaan selästä pudotaan muutamia kertoja kuukaudessa. Pudonneet tarvitsevat kuitenkin vain harvoin hoitoa.
– Vuositasolla meillä on tullut maksimissaan kaksi murtumaa.
Yleisimpiä vammoja pudotessa ovat käsivammat. Varsinkin aloittelevat ratsastajat ottavat pudotessaan vaistomaisesti kädellä vastaan. Toinen yleinen vamma on aivotärähdys.
– Toki kylkiluitakin voi välillä murtua, jos esimerkiksi tippuu jonkin päälle. Jalkoihin ei ole meillä tullut juurikaan murtumia, Leppänen selventää.
Joillain talleilla pakollinen varuste alle 15-vuotiaille on turvaliivi, joka vaimentaa putoamisen aiheuttamaa iskua. Ponimäen tilalla ratsastajat saavat itse päättää, haluavatko he käyttää turvaliiviä.

Hyvät varusteet lisäävät turvallisuutta

Tärkein varuste ratsastajalle on kypärä, joka on aina pakollinen turvavaruste. Kypärillä on omat hyväksymismerkintänsä, jotka muuttuvat aika ajoin.
– Tänä vuonna kypärien kriteerit ovat muuttuneet taas hieman tiukemmiksi, Leppänen sanoo.
Kypärä täytyy myös uusia aina, jos se tärähtää esimerkiksi ratsastajan pudottua hevosen selästä.
– Sekin tuo turvallisuutta, että käyttää oikeanlaisia varusteita. Ei saa olla vaatteita, jotka lepattavat ratsastaessa. Ratsastushousut parantavat napakkuutta, minkä ansiosta pysyy hyvin satulassa. Hanskat ja tukevat kengät edesauttavat selässä pysymistä.
Myös hevosten varusteisiin on kehitetty aikojen saatossa parannuksia, jotka lisäävät ratsastajan turvallisuutta.
Usein hevosen selästä pudotaan, koska eläin pelästyy jotain ja se haluaa paeta paikalta. Leppänen painottaakin, että esimerkiksi autoilijoiden täytyisi olla tietoisia siitä, miten ratsu ohitetaan tiellä. Äänitorvea ei missään nimessä sovi käyttää. Auton vauhti on hyvä pitää hiljaisena, ja hevonen tulisi väistää mahdollisimman kaukaa.
– Miksei hevosia varota, kun kerran hirviäkin varotaan?
– Olisi hyvä, että ihmiset pääsisivät kokeilemaan ratsastamista, niin he tietäisivät, ettei ison eläimen hallinta aina ole ihan sataprosenttista.
Toisinaan putoaminen voi johtua myös siitä, että ratsastajan tasapaino pettää esimerkiksi silloin, kun jalustin lähtee jalasta.
Turvallisuuteen on ratsastuksessa jo nyt satsattu. Ratsastuksen opettajilla täytyy olla voimassa ensiapukortti. Lisäksi terveystarkastaja käy talleilla tarkistamassa turvallisuusasiakirjoja: talleilla täytyy esimerkiksi olla näkyvillä ohjeet, kuinka onnettomuustilanteessa toimitaan ja mikä on onnettomuuspaikan osoite.

ratsastus, turvaliivi, Ponimäen tila

Turvajalustimissa on kuminauha. Jos jalka jää kiinni esimerkiksi selästä pudotessa, kumilenkki lähtee irti ja jalan saa jalustimesta irti helpommin.

Uusi liivi lähettää paikkatietoja

Suomeen tuli markkinoille syyskuussa uusi turvaliivi, joka lähettää ratsastajan paikannustiedot läheisen puhelimeen, mikäli ratsastaja hevosen selästä pudotessaan menettää tajuntansa. Paikannusominaisuuden lisäksi liivi suojaa ratsastajan luita, selkärankaa ja sisäelimiä vakavilta vammoilta. Liivin ovat kehittäneet tamperelainen Yepzon Oy ja Suomen Ratsastustarvike.
Ylöjärvellä on paljon hevosia ja ratsastustalleja. Leppänen muistuttaa, että suurella osalla alan harrastajista on oma hevonen, jonka kanssa käydään usein yksin maastossa. Talleilta maastoon lähdetään monesti porukalla.
– Varsinkin oman hevosen omistajille uusi keksintö on hyvä, koska he liikkuvat maastossa yksin.
Alan harrastajat pohtivat aikoinaan sitä, millaiseksi uuden liivin hinta muodostui. Perinteiset turvaliivit ovat hinnoiltaan pääsääntöisesti yli sata euroa.
– Ihmisen paikallistaminen maastosta on varmasti hirveän hyvä juttu, jos käy niin, ettei pysty itse apua hälyttämään. Tällaiset parannukset ovat aina tervetulleita.

Yepzon Oy on tamperelainen teknologiayritys, jossa myös Pirkanmaan Lehtitalo on mukana. Pirkanmaan Lehtitaloon kuuluu muun muassa Ylöjärven Uutiset.

ratsastus, turvaliivi, Ponimäen tila, Kirsi Leppänen

Kirsi Leppänen pitää Ponimäen tilaa Lakialassa. Tallilla on sekä hevosia että poneja.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?