Kake kiittää

Läksin eräänä päivänä kävellen illalla puoli kuudelta Pohjajärvelle. Olen ollut toipilas ja muistiongelmainen. Minut on kyyditetty kolme kertaa parin viikon sisällä ambulanssilla tai Kela-taksilla Ylöjärven ensiapuun tai Acutaan.
Mikkolankadulta on Pohjajärven karpalosuolle kolmisen kilometriä. Poimittuani kipollisen tulin Mastontien ja Pohjolantien mutkaan, josta päätin oikaista metsämarjapolkuja pitkin. Tavoitteena oli oikaista Mastontielle kotini lähelle.
Metsätien hämärässä näkyi oikealla omakotitaloja. Ihmettelin sitä, miten en ollut aiemmin marjareissuillani niitä havainnut. Kello oli noin 19.30.
Ajattelin, että kun kuljen talojen vasenta reunatietä niin olen pian ylittämässä pururadan ja jossain Murtomäenkadun päässä tulen Mikkolantielle ja vaimoni iltapalalle. Aivan niin ei kuitenkaan käynyt.
Lievän muistikatkon aiemminkin kokeneena (olen iältäni 70–80-vuotias) huomasin jonkin ajan kuluttua Lamminpääntien ja Lamminpään hautausmaan… kadunnimiä, jotka tuntuivat toistuvan samanlaisina. Aloin hieman hätääntyä.
Lähes liikuntakyvytön vaimoni alkoi soitella tihentyvällä tahdilla. Yritin pitää ääneni tavanomaisen rauhallisena kertoessani olevani raviradan lähellä eli kotikadumme varrella. Tiesin viestittäväni rauhallisuutta.
Olin pari päivää aiemmin kotiutunut Taysista, johon matkani oli vienyt jo pari kertaa edellisten parin viikon aikana – no toinen matka vain Ylöjärven ensiapuun.
Kylmissäni kulkiessani ihmiset alkoivat kysellä tarviiko soittaa 112 tai tarvitsenko muuta apua. Kiitin ja sanoin pärjääväni. Kysyin korkeintaan suuntaa Soppeenmäkeen.
Eksymiseni oli lähes toisinto kaksi päivää aiemmin tapahtuneesta – nyt menin vain eri suuntaan. Yritin silloinkin Pohjajärven karpalorannoille, mutta olin ohittanut järven oikealta puolelta ja tullut Myllypuron ja Haukiluoman alueelle (tarkistin kotona kartasta – matkasta oli tullut kaksinkertainen tavoitteeseen verrattuna).
Pysäytin auton. Siinä oli kai isä ja poika (treeneihin menossa?). He kertoivat minulle sijaintini. Kerroin olevani heikossa hapessa edellisen päivän Acutan-reissun jälkeen. Pyysin heitä nakkaamaan minut kotio. Sanoin maksavani bensat, koska olin varannut parikymppisen taskuuni.
”Ei ehdi. On vähän kiire”, he sanoivat. Ja auto kiirehti jatkamaan matkaansa.
En muistanut, että silmäni oli mustana kaatumisestani. Se sen Acutan-reissun aiheuttikin. Sain 11 tikkiä. Vaikuttiko siis musta silmä heidän käytökseensä?
Kylmissäni sain kävellä kohti kotia noin kahdeksan kilometriä.
Luovutin. Apu alkoi kelvata minulle.
Pysäytin nuoren mopopojan ja kysyin häneltä, missäpäin Soppeenmäki on. Hän neuvoi minua menemään päinvastaiseen suuntaan kuin luulin. Uskoin ja tottelin.
Työikäisenä opetin muun muassa ammattiaineita eri puolilla Suomea, joten uskon ihmistuntemukseni pohjalta erityisesti ammattikouluikäisiin. Minua ei koskaan yritettykään juksata. Annoin oppilaideni puhutella minula muun muassa hieman epävirallisimmissa opetustilanteissa lempinimelläni Kake.
Näin, että mopopoika on huolissaan ja tahtoo auttaa, jos pystyy.
Hieman aiemmin olin kysynyt samaa kahdelta kävelevältä nuorelta naiselta. Myös he antoivat oikeat neuvot ja tarjoutuivat soittamaan 112:een.
Mopopoika saatteli minua jonkin aikaa oikaisevalle oikotielle. Kiittelin ja sanoin pärjääväni yksin. Ettei pojan tarvitse uhrata tällä tavoin iltaansa. Puhuimme muun muassa ammattikouluasioista.
Pojan neuvojen mukaisesti tulin Jaskan grillille eli entiselle Ylägrillille Ylöjärven tutulle tielle. Kävellä päkitin hetken aikaa tyytyväisenä.
Pian mopopoika tuli taas vierelleni ja sanoi, että ”kävelet Soppeesta pois päin”. Niin kävelinkin, koska grilli oli siirretty tien toiselle puolelle.
Suunta vaihtui taas.
Pian nainen (pojan äiti?) huusi takanani: ”pysähtykää!” Mopopoikakin oli lähellä. Lievästi painostaen he ehdottivat tosissaan soittoa 112:een.
Ammattitauti astma alkoi ahdistaa kylmästä ja katupölystä johtuen. Kävelyni oli hidastunut (uhkasiko paniikkikohtaus, kun olin niin kauan lääkkeittä).
Useinpiin nuoriin tunnen luottamusta. Tunnen iloa kollegoideni kera tehdystä kasvastustyöstämme. Tuntuu hyvältä ja turvalliselta jättäytyä vaikka dementoituneenakin viimeisiin saattoihini.
Mutta jotain on tapahtunut kristillisperäisille arvoillemme. Kysyin apua usealta autoilevalta ihmiseltä, joskus ajoradallakin kättä heiluttaen. Autot hidastivat ikään kuin olisivat pysähtymässä. Mutta lopulta ne kaasuttivatkin nopeasti pois. Mitä kalliimman näköinen auto, sitä kiireemmin ja tehokkaammin se kaasutteli pois.
Onko kasvatusta sittenkin laiminlyöty. Ei ainakaan nuorten.

KAARLO PYÖRIÄ

Yksi kommentti

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>