Yhteisön tuki on tärkeää vaikealla hetkellä

Ylöjärveläinen yrittäjä Markus Silfverberg koki tiistaina kauhunhetkiä, kun Voionmaan opiston entinen päärakennus tuhoutui tulipalossa. Silfverberg hankki Voionmaan opiston entiset rakennukset ja maa-alueen itselleen loppusyksyllä.
– Vanhana mutalalaisena halusin kantaa vastuuni ja taata opistokompleksin järkevän käytön. Sydämenasianani on, että paikka säilyttää elinvoimaisuutensa, Silfverberg totesi tuolloin Ylöjärven Uutisten haastattelussa.
Nyt Silfvergin suuret suunnitelmat kokivat ikävän takaiskun. Silfverberg oli jo pitkällä kehittämässä Opistotien kauniisiin maisemiin toimintakeskusta senioreille.
Silfverberg arvioi, että tulipalo aiheutti hänelle noin 700 000 euron laskun. Tulipalossa tuhoutunut 70-vuotias rakennusvanhus ei ollut täysin vakuutettu. Ahkera yrittäjä Markus Silfverberg tarvitsee nyt tukea, jotta unelmat eivät katoa horisonttiin.
Toivottavasti siis koko ylöjärveläinen yhteisö ymmärtää, miten arvokkaasta ja kauniista alueesta on kysymys. Voionmaan opiston entisellä alueella on erittäin iso potentiaali. Sen maksimaalisesta hyödyntämisestä hyötyvät koko puutarhakaupunki ja kaupunkilaiset.

+++++

Kuntavaalit lähestyvät kovaa vauhtia. Varsinaiseen vaalipäivään on aikaa enää noin kaksi ja puoli viikkoa. Ennakkoäänestys puolestaan alkaa samana päivänä kuin seuraava Ylöjärven Uutiset ilmestyy eli tasan viikon päästä keskiviikkona.
Tämänkin lehden sivuilla on monta mielipidekirjoitusta, jotka koskevat Ylöjärvellä peruskouluun kohdistuneita sopeutustoimia. On selvää, että arka aihe aiheuttaa jatkuvasti keskustelua. Toisaalta eri tahojen mielipiteet alkavat hiljalleen olla kaikille selvät.
Olisikin siis jo korkea aika avata keskustelu myös muista Ylöjärveä tulevaisuudessa koskettavista asioista. Maakunnalle siirtyvistä soteasioista ei kannattane vääntää enää pää punaisena, mutta silti kuntavaaliehdokkaille jää vielä monta mielenkiintoista debatin aihetta.
Kaupunkilaiset toivovat varmasti värikästä ja jopa kärkästä keskustelua seuraavan reilun parin viikon ajan.
Kunnon vaalikamppailu ja omien mielipiteiden tuominen esille luovat värinää kuntapolitiikkaan. Todellinen kamppailu äänestäjistä innostaa kaupunkilaisia lähtemään äänestyspaikoille viimeistään 9. huhtikuuta.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?