Vastuullisuus perusopetuksen rahoituksessa

Ylöjärven Uutiset julkaisi kuluneella viikolla näyttävästi etusivulla eturivipoliitikkojen uutisen koulutusleikkausten vastustajia vastaan.
Kotikaupunkimme pää-äänenkannattajan päätoimittaja komppasi keskustelua pääkirjoituksessa omalla tavallaan.
Uutisessa oli klassikon ainekset: 1) olemassa olevan tiedon kieltäminen 2) vastapuolen, lapsilta ja nuorilta leikkaamista vastustaneiden, syyllistäminen 3) asian kääntäminen ulkosisällöllisiin kysymyksiin, kuten kaupungin maine tai vaalityö ja 4) uhkaus eristämisestä.
Ihmettelen kun jutussa ei esitetä mitään faktoja ja silti puhutaan isosti luottamuksesta. Jään miettimään vahvistaisiko faktat jutussa olleita väitteitä. Enpä usko, arvelen. Uutinen osuu ilmaan.
Nyt voi aiheellisesti kysyä mistä vastuullisuus tosiasiallisesti asiassa kumpuaa. Nähdyn kaltaisesta uutisesta sitä on kovin vaikea löytää faktojen puuttuessa.
Tehtyjen valtuustopäätösten vastuullisuus on kuitenkin varmasti vilpitöntä ja totta. Päätökset on tehty vastuullisesti oman tai ryhmän arvomaailman pohjalta. Arvojen jakaantuminen näkyy esimerkiksi asian valtuustokäsittelyn äänestystuloksesta. Äänestystuloksen mukaan asiat toteutetaan. Ei siinä ole sen kummempaa, mutta asioihin voi aina yrittää vaikuttaa. Erityisesti lasten ja nuorten asioihin.
Ylöjärven perusopetuksen tulevaisuutta tuetaan kuntalaisaloitteella. Allekirjoittaneita on jo kattava joukko ylöjärveläisiä. Aloitteen julkisia arvostelijoita ei liene ole.
Aloitteen keskeinen sisältö on, että tuetaan perusopetusta. Perusteet ovat napakat. Sunnuntaina 19.3. aloitteelle oli 724 sähköistä allekirjoitusta vaikka se vaatii hankalahkoa vahvaa pankkitunnistautumista.
Vastaavaa allekirjoittaneiden määrää koko aloitepalvelukannasta on työlästä löytää. Lisäksi tulevat vielä paperilistat. Tuhatkunta lienee liki. Aikanaan kuntalaisaloite tulee valtuustoon. Sitten valtuusto päättää niin kuin valtuusto päättää.

TIMO HALTTULA,
vihreät (sit)

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?