Kuntapolitiikalla vaikutetaan viihtyisään asuinympäristöön

Kuntien yksi tärkeimmistä tehtävistä on vastata elinympäristön toimivuudesta ja viihtyvyydestä. Kuntien vastuulla on niiden alueen asuntopolitiikka, liikennejärjestelyt, puistot, vesi- ja viemäriverkot ja rakentamisen ohjaus. Kunnallispolitiikalla on merkitystä esimerkiksi sen suhteen, millaiseksi asumisen hinta muodostuu, millaiset ovat pyöräilyolosuhteet tai kuinka paljon ilmastopäästöjä syntyy.
Vasemmistoliitto on Ylöjärvellä korostanut ennen muuta sitä, että pohjavedestä pidetään huolta. Sellaista rakentamista ei pidä ohjata harjualueellemme, joka voi vaarantaa pohjaveden. Tehokkaalla valvonnalla on turvattava se, että olemassa olevalla teollisuusalueella toimitaan ympäristösäädösten mukaisesti.
Taannoinen jäteveden pääsy Keijärveen Keihäsnimen puhdistamolta osoittaa, että valvontalaitteiden tulee olla ajanmukaiset ja resurssit henkilöstön suhteen sellaiset, ettei vastaavaa pääsisi syntymään.
Vasemmistoliiton tavoitteena on rakentaa kaupunkia, joissa arki sujuu. Haluamme rakentaa Ylöjärveä, jossa jokaiselle löytyy tarpeitaan vastaava kohtuuhintainen koti. Haluamme rakentaa kaupunkia, jossa joukkoliikenne toimii ja asioille pääsee myös kävellen tai pyörällä. Vasemmisto haluaa rakentaa kaupunkia, jossa erilaiset ihmiset asuvat yhdessä samoilla asuinalueilla ja pääsevät osallistumaan oman elinympäristönsä kehittämiseen.
Kaavoituksella on mahdollistettava kävellen ja pyöräillen liikkuminen. Kevyt liikenne on otettava huomioon jo kaavoitusvaiheessa ja palveluja rakennettaessa. Katusuunnittelun ja teiden ylläpidon on tuettava turvallista ja sujuvaa kevyttä liikennettä.
Hulevesimaksu on herättänyt uutena maksuna kysymyksiä ja jopa ärtymystä. Ärtymys on ymmärrettävää etenkin vanhoilla asuinalueilla, jotka jäävät vaille huomiota, kun uusia alueita rakennetaan. Uusille aluille tulee hienot kadut reunakivineen, mutta vanhoilla alueilla kärsitään huonokuntoisista kulkuväylistä. Vanhat asuinalueet on saatava infran suhteen kunnossapito-ohjelman piiriin.

RAUNO KESSELI
Vasemmistoliiton
valtuustoryhmän varapj..

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?