Tulipalon tuhoista 700 000 euron lasku

Voionmaan opiston tulipalon syttymissyytä tutkitaan parhaillaan. Teknisten tutkijoiden mukaan ilmanvaihtokone saattaa olla yksi vaihtoehto tulipalon sytyttäjäksi.

Tulipalossa tuhoutuneen rakennuksen osaan oli suunniteltu seniorikeskuksen virkistystiloja. (Kuvat: Anu Holopainen)

Maanantaina entiseltä Voionmaan opistolta kuului murheellisia uutisia: opiston 70-vuotiaassa päärakennuksessa oli syttynyt iltaseitsemän aikaan tulipalo, joka sammutuksineen aiheutti talovanhukseeen mittavat tuhot. Opiston nykyisen omistajan Markus Silfverbergin mukaan tulipalossa tuhoutuivat kolmikerroksisen rakennuksen toisesta päädystä kaikki huoneet kalusteineen.

– Palo oli erittäin raju. Viimeiset paloautot kaarsivat opistolta pois yhden maissa yöllä. Tuhoutuneiden huoneiden joukossa on esimerkiksi  atk-luokka sekä vanhat opettajien tilat, Silfverberg kommentoi tiistaina, puoli vuorokautta palon jälkeen.

Palossa vältyttiin henkilövahingoilta, vaikkei yrittäjän loukkaantuminen kaukana ollut.

– Kun havaitsin savua, kävin katsomassa, mistä se tulee. Hetki sen jälkeen, kun poistuin rakennuksesta, sen katto romahti. Aluehälytyskeskus ei ollut tyytyväinen, että olin käynyt katsomassa rakennuksessa omin päin savun aiheuttajaa, Silfverberg kertaa.

Rakennuksen katto romahti tulipalon voimasta.

Vaikka tulipalo olikin suuri takaisku tuoreelle  yrittäjälle, mies ei aio silti masentua. Entisestä kansanopistosta halutaan saada viihtyisä seniorikeskus, hinnalla millä hyvänsä.

– Tulipalon aiheuttamat vanhingot ovat varmaankin 700 000 euron luokkaa. Vakuutus ei korvaa koko summaa, Silfverberg huokaa.

– Ei auta itku markkinoilla. Tällaista tämä yrittäjän arki on, vaikka harvalle tällaista tapahtuu. Onneksi olen hullu ja hurskas visiönääri ja tiedän, että kaikki kyllä selviää, kunhan pysyy positiivisella mielellä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?