Tiistai on Tapio Raskille miltei pyhäpäivä

Ainakin 35 vuotta raveja

Ylöjärveläinen putkialan ammattilainen Tapio Rask on tuttu näky Teivon ravintolakatsomossa. Alun perin uteliaisuus hevoskilpailuja kohtaan sai miehen asettumaan Teivon lehtereille.
Tapio Rask, Teivon ravirata, ravit, raviharrastaja

Putkialan yrittäjä Tapio Rask on nähnyt pitkän palan Teivon raviradan historiaa.

Tapio Rask on nähnyt Teivon raviradan taipaleen heti alusta alkaen.
– Tulin mukaan jo vuonna 1976. Alkuaikoina seurasin ravit pihalla. Silloin en vielä istunut ravintolakatsomossa, hän muistelee.
Muutaman vuoden kuluttua ylöjärveläisestä tuli osa Teivon ravintolakatsomon vakiokalustoa.
– En muista tarkkaa vuosilukua, mutta ainakin 35 vuotta olen seurannut Teivon hevosmittelöt ravintolakatsomosta, ylöjärveläinen ynnää.
Totopelit näyttelevät keskeistä osaa Tapio Raskin ja raviurheilun välisessä suhteessa. Ehkä tärkein tekijä siihen, että ylöjärveläinen on viihtynyt Teivon lehtereillä näinkin pitkään, on rentoutuminen yrittäjän vastuista.
– Olen toiminut yrittäjänä 30 vuotta. Kun tulen Teivon porteista sisään, pystyn unohtamaan hetkeksi työelämän velvoitteet, Rask kuvailee.
Ylöjärveläisellä on varsin vankka side Teivoon. Hän on ollut jo pitkään muutakin kuin pelkkä katsoja Teivon raveissa.
– Olen ollut Pohjois-Hämeen Hippoksen jäsen muistaakseni vuodesta 1988 lähtien.
Tapio Rask on putkimiehen leipätyönsä ohella kunnostautunut myös ravitoimittajana.
– Tein Ylöjärven Uutisten edeltäjään eli Ylöjärven Sanomiin ravivihjeitä sekä tarinoita Teivosta. Jatkoin näitä samoja töitä myös Länsi-Pirkanmaan Sanomissa eli tuttavallisemmin Länkkärissä.

Vakioporukalla mukavaa menoa

Teivon vakiokävijä Tapio Rask edustaa sitä ravien ehkä katoavaa kävijäryhmää, jolle ravit on nimenomaan sosiaalinen tapahtuma. Raveissa tavataan tuttuja, vaihdetaan mielipiteitä, pohditaan hevosten mahdollisuuksia kilpailuissa ja tietenkin pelataan totoa.
– Muiden muassa veljeni Heikki Rask, Olli-Pekka Niemenmaa, Mika Kotiranta ja Markku Ollikainen kuuluvat samaan porukkaan. Meillä on omat vakiopöytämme ravintolakatsomossa, joiden numerot ovat 11 ja 12. Ollikaisen Markulla on oma pöytä yhtä riviä alempana.
Perinteisen totopelin lisäksi nämä Teivon ravintolakatsomon vakioveljet pitävät yllä omaa keskinäistä veikkauskilpailuaan.
– Veikkaamme Toto5-lähtöjen voittoarvoja keskenämme. Kysymys on lähinnä sellaisesta pienestä keskinäisestä kisailusta ja tietysti pientä ajankulusta, Rask kertoo.
Puutarhakaupunkilainen on huolissaan siitä, että ravikilpailujen väkimäärä on ollut laskusuhdanteessa jo pitkään.
– Kyllä tilanne vaikuttaa pahasti siltä, että raviradat tyhjenevät. Ravien yleisömäärät ovat koko ajan vähentyneet. Esimerkiksi nuorta väkeä on vaikea löytää kisoihin, Tapio Rask harmittelee.
Toki ravien yleisömäärään vaikuttaa myös se, millaisessa taloudellisessa tilanteessa koko yhteiskunta makaa.
– On selvää, että raveissa käyminen lukeutuu juuri niihin harrastuksiin, joista karsitaan ensimmäisenä, kun jostakin pitää säästää.
Myös raviratojen kiinteistöt ovat suhteellisen suuria kulueriä. Ainakin nyt kun radoilla käy väkeä vähemmän.
– Teivon, Vermon, Jokimaan ja Metsämäen raviradat rakensivat suuret katsomotilat 1980-luvun hulluina vuosina, jolloin yleisöä vielä riitti kilpailuissa. Nyt kun miettii asiaa, niin nuo katsomotilat ovat turhan suuria hökötyksiä ylläpidettäviksi, Rask pohdiskelee.

Selkeä pelirytmi

Raviharrastaja Tapio Rask kokee, että uuden kansallisen rahapeliyhtiön eli Veikkauksen mukaantulo raviurheiluun ei vaikuta hänen pelikäyttäytymiseensä – suuntaan tai toiseen.
– Minulla on tullut pelaamiseen aika selkeä rytmi. Pelaan lähinnä vain Teivon raveihin. Mikäli minulla ei ole Teivoon hyviä peli-ideoita, en pelaa sinnekään. Suosin pelifilosofiassani niin sanotusti kapeaa peliä eli pienehköjä T-pelien systeemeitä tai suoria kaksaripareja.
Teivon ravipäivä on Tapio Raskille miltei pyhäpäivän kaltainen tilaisuus. Ravipäivänä, joka siis Teivon tapauksessa on useimmiten tiistai, ylöjärveläisen mietteet ovat tiukasti pelattavissa lähdöissä.
Pari vuotta sitten Teivossa siirryttiin kilpailukalenterissa sellaiseen systeemiin, että radalla ei kilpailla lainkaan kesäkuussa. Se ei poistanut sitä tosiasiaa, että kesäkuussa oli luonnollisesti muutama tiistaipäivä. Tapio Raskille tiistai on piirtynyt niin vahvasti ravipäiväksi, että hän lähti kyseisinä päivänä ystäviensä kanssa raveihin toisille paikkakunnille.
– Kiersimme muun muassa Forssan ja Turun kisoissa.
Raskin vaimokin antoi huolestuneen lausunnon, kun kuuli, ettei Teivossa ravata kesäkuussa lainkaan.
– Vaimoni totesi, että mihin minä nyt sinut laitan tiistaina, ylöjärveläinen muistelee hymy huulillaan.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?