Uimahalli sai plussapisteet

Ylöjärven uimahalli sai Tampereen kaupunkiseudun sisarhallien tapaan hyvät palautteet asiakkailta. Puutteisiin luvataan perehtyä.
Ylöjärven uimahalli, uinti, kysely

Kirsi Aarnijoki ja muut laitoshuoltajat ovat taanneet kiitosta saaneen siisteyden. Moitteita saanut asiakkaiden henkilökohtainen hygienia on hankalampi korjattava, joskin siihen on vastattu esimerkiksi hygieniasta tiedottavalla viikolla.

”Mukava henkilökunta, siisti halli kaikkiaan.” Ylöjärven uimahalli keräsi kiitosta ja keskiarvot ylittävät pisteet eritoten asiakaspalvelusta ja siisteydestä Tampereen seudun uimahallien asiakaskyselyssä.

– Kun tulee hyvää palautetta, tiedämme, että olemme tehneet asioita oikein, kaupungin liikuntakoordinaattori Sini Kukkonen iloitsee.

Hän selittää kehuja sillä, että henkilökunta on kaupungin omaa ja puhaltaa yhteen hiileen.

– Oma henkilökunta ottaa hallin omakseen ja pitää siitä hyvää huolta. Pyrimme pitämään yhteishengen mukavana ja käymme asioita yhdessä läpi. Asiakas on meillä pääasia, joten pyrimme palvelemaan mahdollisimman hyvin.

Retuperällä ei olla

Palaute oli yleisestikin kaikkien hallien osalta varsin kiittävää. Asteikolla 1–5 kaikki osa-alueet saivat hallien yhteiskeskiarvoissa yli kolmosen lukemat.

– Ei seudulla mene kovin huonosti kellään.

Puutteita toivat siis selkeimmin esiin sanalliset vastaukset. Korjattavaa nähtiin hinnoissa, aukioloajoissa, uimaratojen jaossa sekä asiakkaiden hygieniastaan huolehtimisessa ja henkilökunnan puuttumisessa tähän. Kritiikki osuu Kukkosen mukaan asioihin, joita on hankalaa korjata kaikille sopiviksi.

– Aina ne, joilla on altaassa vähemmän tilaa, ovat valittava osapuoli. Ja henkilökunnan on mahdotonta olla koko ajan valvomassa, peseytyvätkö ihmiset riittävästi. Hinnoissa taas näkyy kuntien taloustilanne.

Ylöjärven tulokset olivat puutteidenkin osalta muiden tulosten suuntaiset.

– Meillä ei noussut mitään selkeää heikkoutta, jota ei olisi ollut muualla.

Kattava ja vaikuttava

Yhteiskysely oli ensimmäinen laatuaan. Aiemmin hallit ovat tehneet vain omia kyselyitään.

– Nyt pystyimme vertailemaan tuloksia.

Myös sanallisen palautteen määrä ilahdutti.

– Se on varmasti sähköisyyden ansiota. Käsin ei jaksettaisi kirjoittaa.

Kukkonen pitää kyselyä kattavana ja luotettavana muutoinkin. Ylöjärven 236 vastaajan määrä on isompi kuin hallin aiempien kyselyiden, ja valtaosa vastaajista käyttää hallia viikoittain.

– He osaisivat varmasti kertoa, jos jotain olisi pahasti pielessä, kun he ovat vakioasiakkaita.

Vastaajajoukon naisvaltaisuus ei Kukkosesta haittaa, sillä naiskäyttäjiä onkin miesasiakkaita enemmän. Muun muassa tärkeän käyttäjäryhmän lasten vähäinen edustuskaan ei hänestä ole paha puute.

– Lapset eivät osaisi huomioida sellaista, mitä aikuiset osaavat. Kysely ajaa kyllä tarpeensa.

Koordinaattori vakuuttaa kyselyllä olevan myös aidosti vaikutusta. Esimerkiksi aukioloa pidennettiin perjantaiaamuun. Hintakritiikkiin hän vastaa myöntämällä, ettei kipurajoilla jo olevia hintoja voida juuri nostaa.

– Resurssien ja aidon tarpeen mukaan pyrimme korjailemaan asioita. Ja kaikki palautteet luetaan. Emme me niitä turhaan pyydä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?