Polttopisteenä Ylöjärvi: Ahonen on samppanjansa ansainnut

Hallituksen puheenjohtaja Eero Laesterä palkitsee toimitusjohtaja Pirkko Ahosen viime vuoden tuloksellisen työn korkokengällisellä Moët-samppanjaa. Aito Säästöpankki kasvaa voimakkaasti. Rahalaitos sai viime vuonna liki 4 000 uutta asiakasta. Pankin kaikki tärkeät tunnusluvut ovat kirkkaasti korkeammat kuin säästöpankkiryhmän keskiarvot.
Pirkko Ahonen, Aito Säästöpankki

Toimitusjohtaja Pirkko Ahonen nauttii lähiaikoina samppanjaa kauniista korkokengästään. Aito Säästöpankin vuosi 2016 oli vahvan eteenpäin menemisen vuosi.

Lehtimiehenä olen jo monen vuoden ajan kiinnittänyt huomiota toimitusjohtaja Pirkko Ahosen avoimuuteen. Hän antaa todelliset kasvot pankkitoiminnalle, joka on elänyt jo pitkän aikaa suurta murrosta. Konkaripankkiiri ansaitseekin suuren yleisön luottamuksen näkemyksillään ja mielipiteillään, jotka hän aina perustelee tarkasti.

Viimeperjantaisessa Aito Säästöpankin tiedotustilaisuudessa huomioni keskittyi siihen, miten Ahonen kuvaili tämänhetkistä pankkien kilpailua.

– Pankit itse ovat jälleen kerran sössineet markkinansa, hän latasi.

Pirkko Ahonen kertoi toimialan ennättäneen olla jo jonkin aikaa terveellä pohjalla kunnes yksi aloitti sairaan kilpailun ja muut seurasivat perässä. Tämän sössimisen johdosta pankkien saamat marginaalit ja palvelumaksut ovat jälleen matalalla tasolla.

Tarkkahuomioinen Ahonen on havainnut pankkikentän toimijoiden erilaistuvan. Hän pitää toimijoiden erilaistumista myönteisenä asiana. Asiakkaat saavat valita aidoin eroin yhteistyöpankkinsa. Kun asiakas haluaa vertailla ja kilpailuttaa pankkeja, hänellä on siihen hyvät edellytykset. Vertailut tuottavat tulosta.

– Millaisen pankin sinä haluat taloutesi asiantuntijaksi? Ahonen kysyy.

Aito Säästöpankki on jo varsin iso rahalaitos. Sillä on tällä hetkellä runsaat 45 000 asiakasta. Viime vuonna pankki sai lähes 4 000 uutta asiakasta, ja pankki odottaa tämän vuoden aikana asiakasmääränsä kasvavan 4 500 tulijalla. 50 000 asiakkaan raja menee jo lähitulevaisuudessa rikki. Pankin luotonannon kokonaismäärä oli viime vuoden lopussa 608,2 miljoonaa euroa, ja talletusten määrä oli 482,1 miljoonaa euroa. Aito Säästöpankin viime vuoden tulos ennen veroja oli 7,3 miljoonaa euroa.

Kymmenen kunnan alueella toimiva Aito Säästöpankki  on uinut toimialaansa nähden vastavirtaan myönteisessä mielessä. Pankki on palkannut koko ajan uusia ammattilaisia ja  pankki on avannut uusia konttoreita. Uusin konttori on Lempäälässä.

Pirkko Ahosen mukaan digitalisaatio tai pankkitekniikan kehittyminen ei ole syrjäyttänyt pankin ammattilaista. Ahonen sanoo suoraan, että asiakas haluaa ainakin joitakin kertoja tulla tuttuun konttoriin ja käydä asiansa läpi tutun ja osaavan ammattilaisen kanssa.

Toimitusjohtaja osoittaa suuren arvostuksensa koko henkilökunnalleen. Ahonen korostaa, ettei hänen luotsaamansa säästöpankkisi kasvaisi niin komeasti kuin se menestyy, jos pankilla ei olisi töihinsä sitoutunutta ja osaavaa henkilökuntaa. Jokainen aitosäästöpankkilainen kantaa kortensa kekoon olemalla paras mainos omalla toiminnallaan. Ahosen mukaan pitkäaikaisten asiakkaiden antamat suositukset tuovat kaikista eniten uusia asiakkaita.

Aito Säästöpankin puhelimet ovat koko ajan kuumina. Pankin omat työntekijät soittavat vuoden aikana kymmeniätuhansia puheluja oleville asiakkaille. Toinen mahtava puhelinrumba kohdistuu potentiaalisiin uusiin asiakkaisiin. Aito Säästöpankin väki soittaa näitäkin puheluja runsaat 60 000 kappaletta vuoden aikana.

Myönteiset uutiset ovat aina tervetulleita. Pirkko Ahonen ja hänen pankkinsa ovat esimerkillisiä siinä, että suuri yleisö saa rehellistä tietoa toimialan arjesta.

Ahonen on kuohuvansa ansainnut.

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>