Kaupunki tarvitsee puistonsa

Räikän puiston mahdollisuudet ovat monet, aivan kuten Katja Luojus (Ylöjärven Uutiset 4.1.) kirjoitti. Lumettomana talvena Räikän latu on himohiihtäjälle lähiseudun ainoa paikka toteuttaa itseään.
Edellisessä Ylöjärven Uutisten numerossa oli näyttävästi esillä se, miten kaupunkimme keskustan aluetta tullaan rakentamaan lähitulevaisuudessa. Keskustan ohella on uutta rakennuskantaa luvassa moneen muuhunkin paikkaan.
Tämän ajan asiasana maankäytössä on yhdyskuntarakenteen tiivistäminen. Siihen törmää kaavoituksessa sen joka tasolla. Tiivistämiseen liittyy kuitenkin aina se peikko, että rakennusaluetta kasvatetaan virkistysalueen puolelle. Ylöjärvellä näin kävi esimerkiksi Yhtenäiskoulun alueella. Puiston paikalla on nyt kerrostaloja ja lisää on luvassa.
Nyt on pidettävä huoli siitä, että keskustan ja lähiympäristön virkistysalueita ei kutisteta olemattomiin. Meillä on käytössämme paljon ja uutta tutkimustietoa siitä, miten tärkeitä luonnonympäristöt hyvinvoinnillemme ovat. Lyhytkin lenkki luonnossa saa verenpaineen laskemaan ja stressihormonitason madaltumaan. Kaupungin keskustassakin asuvalla pitää olla helppo ja lyhyt matka puistoon. Onneton on se tilanne, että lenkille lähtijän pitää ensin hypätä autoon saavuttaakseen viheralueen.
Pienetkin lähikentät ovat tärkeitä paikkoja siinä vaiheessa, kun perheen piltit osaavat jo juosta. Olisi ehkä parempi sanoa, että lähiliikuntapaikat mahdollistavat sen, että lapset oppivat juoksemaan. Sekään taito ei ole itsestäänselvyys! Höntsyily lähikentällä on yhteisöllisyyttä parhaimmillaan ja yhdistää sukupolvia.
Toinen virkistyspaikkoja vaaniva peikko on se infrastruktuuri, jota elämänmuotomme nykyisin vaatii. Tarvitsemme mastoja, sähkökaappeja ja monenlaista muuta rakennetta, jotta puhelimet toimivat ja valot palavat. Ylöjärven kokoisessa kaupungissa on varmasti niin paljon tilaa, että näitä rakenteita ei ole pakko pystyttää lasten leikkipaikoille tai puistoalueille! Esityksiä erilaisten rakenteiden tuomisesta virkistysalueille tulee kuitenkin jatkuvasti.
Puistoalueiden hoito vaatii kesällä paljon resursseja. Voisiko Ylöjärvelläkin kasvattaa katselunurmikoiden määrää? Katselunurmikko on viheralue, jota ei ajeta lyhyeksi, vaan se saa kasvaa villisti. Apiloita ja muita kukkia kasvava nurmikko on kaunis katsella. Se tarjoaa ravintoa hyönteisille ja linnuille ja säästää veronmaksajien rahoja verrattuna golfkenttämäiseen ruohomattoon.
Monimuotoinen luonto antaa ihmiselle voimaannuttavan kokemuksen. Kaikki aistimme löytävät luonnosta havainnoitavaa ja se tuottaa ihmiselle mielenrauhaa. Hellikäämme monimuotoisuutta siis myös kaupungissa.

TIMO JÄRVENPÄÄ
Ylöjärven Vihreät

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?