Uplakers murjoi jälleen vastustajansa

Ylöjärven Uplakers jatkoi äärettömän vahvoja otteitaan jääkiekon II-divisioonassa. Tällä kertaa ylöjärveläisten jyrän alle jäi sekä Hämeenkyrön Hokkarit että Kangasalan Kisa-Eagles.
Kalle Niemenmaa ja Niilo Lähde kuuluivat moniin Uplakersin onnistujiin viikonlopun peleissä. (Kuva: Video Kalliala)

Kalle Niemenmaa ja Niilo Lähde kuuluivat moniin Uplakersin onnistujiin viikonlopun peleissä. (Kuva: Video Kalliala)

Lauantaina Uplakers vieraili Hämeenkyrössä hakemassa pisteet maalein 3–6. Hokkarit johti kamppailua ensimmäisen erän jälkeen 0–2. Uplakers syttyi peliin toisen erän viimeisen minuutin kavennuksella, jonka iski Kalle Niemenmaa. Kolmannessa erässä Uplakers teki kaukalossa mitä halusi. Vieraat iskivät viisi maalia ja rynnivät selvään voittoon. Maaleista kaksi syntyi ylivoimalla ja yksi alivoimalla. Ylöjärveläisten sankari oli kolme maalia täräyttänyt Juho Lehto. Turo Mikkola saalisti niin ikään kolme tehopistettä. Jiri Kumpuvaara torjui Uplakersin verkolla 34 laukausta.
Sunnuntaina Uplakers oli hereillä heti ottelun alusta asti Kangasalan jäähallissa. Etenkin ylöjärveläisten puolustus- ja maalivahtipeli toimivat hienosti. Nico Ruuskanen koppasi ylöjärveläisten tolppien välissä peräti 47 laukausta ja antautui vain kerran. Uplakers ratkaisi ottelun lopullisesti vajaa neljä minuuttia ennen kolmannen erän loppua, kun kaksi maalia ampunut Niilo Lähde sivalsi vieraille 1–3-maalin siirretyn rangaistuksen aikana. Uplakersin muut osumat merkittiin Kalle Niemenmaalle ja Mika Kalliomäelle.
Uplakers jatkaa Kakkosen Hämeen lohkossa toisella sijalla. Ylöjärveläiset ovat voittaneet kauden yhdeksästä ottelustaan kahdeksan.
Ensi sunnuntaina Ylöjärvellä pelataan todellinen kärkikamppailu, kun Uplakersin vieraaksi saapuu sarjaa johtava HC Giants. Hollolalaiset ovat niin ikään hävinneet toistaiseksi vain yhden ottelun. Ottelu alkaa Ylöjärven jäähallissa kello 14.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?