Kaupungin syksy kysyy viherveikkoja

Kaupungin puutarhaosasto urakoi syksyllä siinä kuin kesälläkin. Noin kymmenhenkinen porukka valmistelee kaupungin talven tuloon ja siistiin kevääseen
syksy, pihatyöt, vihertyönjohtaja, kaupungin vihertyöt

Jykä Lindblad puhalsi viime viikolla Räikällä lehtiä matoksi, jotta Torsti Heleniuksen olisi helppo silputa ja kerätä ne säiliöllä varustetulla ruohonleikkurilla.

Haravat heiluvat, kottikärryt kippailevat ja näppylähanskat nyhtävät. Syksy virittää vipinää kotipihoihin.

Mutta niin kaupunginkin ulkoalueille, vaikka aina sitä ei taideta hoksata. Julkialueiden suvityöt nurmikonleikkuineen kyllä noteerataan varmana kesän merkkinä, mutta syystyöt jäävät monelta huomiotta. Kaupungin vihertyönjohtaja Jutta Kauttooninkin mielestä tämä mielikuva osuu aika oikeaan.

Silmä heräisi asiaan vasta, jos syystyöt jäisivät tekemättä. Teiden välikaistat ja puistot olisivat lehtimattojen peitossa, ja keväällä liikenneympyröissä retkottaisi kuolleita kasveja.

– Kaupunki näyttäisi hirveältä, epäsiistiltä. Se vaikuttaisi asukkaiden viihtyvyyteen valtavasti. Joskus toivonkin, että asukkaat pysähtyisivät miettimään, mitä työtä me oikeasti teemme.

Kunnon annos ahkerointia

Todellisuudessa syystyöt ovat mitä olennaisinta sarkaa viherosastolle.

– Ne ovat iso osa työtämme. Syksy on hyvin työllistävää aikaa puutarhureille.

Syystöissä vierähtää mittava ajanjakso päivittäistä ja kokopäiväistä työtä. Ne kestävät lehtien varinan alusta lumien tuloon.

– Ne ovat urakkaluontoista työtä. Koko ajan on pikku paine saada työt tehtyä ennen lumien tuloa.

Syystyöt ovat iso juttu myös henkilöstöllä mitattuna. Työporukasta liki kaikki ovat syksyllä juuri syksyisten töiden parissa.

– Kausi-ihmisiä on huhtikuun lopusta lokakuun loppuun. Kiitos lämpimien syksyjen sopimuksia on usein jatkettu marraskuullekin. Kausityöntekijät ovat meille ihan korvaamattomia. He ovat melkeinpä ne, jotka tämän homman pyörittävät.

Syksyllä ei siis tehdä juuri muuta kuin syysvuodenajan aiheuttamia töitä. Vain roskien keruu sekä valmistelutyö toimistossa ovat syksylläkin pyöriviä tehtäviä, jotka eivät selity vuodenajalla. Myös leikkikenttien kunnostus ja tarkastus sekä pienet loppuun saatettavat työt kuuluvat osittain tähän kastiin, mutta nekin kuuluvat siinä mielessä syksyyn, että muulloin niille ei jää aikaa.

syksy, pihatyöt, vihertyönjohtaja, kaupungin vihertyöt

Jykeviä ajoneuvoja tarvitaan avuksi esimerkiksi silloin, kun myrskyn riepottamat puut on saatava raivattua pois.

Lehdet isoin juttu

Itse syystöiden lista on pitkä. Lehtien keruu on niistä selvästi isoin juttu. Lehdet kerätään kaavateiden viherkaistoilta, puistoista ja leikkikentiltä puhaltimia, lehtimassan silppuavaa sekä keräävää ruohonleikkuria ja peräkärryjä apuna käyttäen. Ja lämpimien syksyjen takia nurmeakin on yhä leikattava.

Lisäksi kerätään kesäkukka-altaat pois, suojataan kasvit kevätauringolta, jyrsijöiltä tai aura-autoilta, istutetaan kukkasipuleita, leikataan pensaita ja puita sekä raivataan syysmyrskyjen jälkiä.

Eikä kaikki sarka ole kasvimaailmassa. Irtaimet puistonpenkit viedään varikolle talvella kunnostettaviksi, ja sinne päätyvät leikkikenttien keinutkin.

– Talvella keinuissamme ei voi keinua, koska lain vaatima putoamisalusta jäätyy eikä siinä silloin ole riittävää iskunvaimennusta.

Ei riitä, että henkilöstö heiluttaa hihojaan, vaan työt edellyttävät riittävää ja toimivaa konekantaa. Tarvitaan myös kaupungin maankaatopaikkaa, jonne lehti- ja kukkajäte viedään ja jossa jätteestä kompostoituu multaa kaupungin omaan käyttöön.

Talvella laantuu

Kun talvi sitten tulee, on kausiväen aika ripustaa hanskat naulaan. Pikku porukka jää kuitenkin töihin talveksikin.

Luonnon uinuessakin kun on tyhjennettävä kaupunkiroskikset, aherrettava puistometsien harvennuksen poikimissa risusavotoissa, kunnostettava puistonpenkkejä ja valmisteltava jo seuraavaa kautta.

Vaan ihan koko ryhmälle talven tulo merkitsee hulinan taukoamista. Konkkaronkka laskeutuu talveen hyvillä mielin.

– Olemme aikaansaavaa porukkaa. Talvi on merkki, että on meidän aikamme levähtää, päästä lomille.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?