Ylöjärveläisillä on menossa pankinvaihtokuukaudet

Sadat ylöjärveläiset ovat vaihtaneet pankkiaan tämän vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana. Saman tahdin uskotaan jatkuvan vuoden loppuun asti.
Ylöjärveläisten pankinvaihtointo on nyt huipussaan.

Ylöjärveläisten pankinvaihtointo on nyt huipussaan.

Ylöjärvellä on noin 33 000 asukasta.

Kuuden viime kuukauden aikana ainakin 593 ylöjärveläistä on laittanut pankkisuhteensa uusiksi.

Kysyimme jokaiselta pankilta, jolla on konttori Ylöjärveltä, paljonko olette saaneet puolen viime vuoden aikana uusia asiakkaita.

Nordean Ylöjärven konttoria luotsaava Pentti Virkajärvi sanoo ytimekkäästi: ”Emme kerro Nordeassa konttorikohtaisia asiakasmäärätietoja.”

OP-TAMPERE (Tampereen Seudun Osuuspankki), Aito Säästöpankki, Säästöpankki Sinetti ja Kurun Osuuspankki paljastavat, minkälainen kuhina niiden tiskeillä on viime kuukausien aikana ollut.

Totuuden nimessä on sanottava, etteivät ylöjärveläisten pankinvaihdot ole enää mikään pieni ja vähäpätöinen juttu.

OP-Tampereen Ylöjärven konttori on saanut tammikuusta kesäkuuhun mennessä ennätykselliset 236 uutta asiakasta. Osuuspankkilaiset uskaltavat kertoa tulijoiden määrän kahdella, kun he ennustavat joulukuun lopun uusien asiakkaiden kokonaismäärää.

Pikkuruinen Kurun Osuuspankki on kasvattanut asiakasmääräänsä 74 asiakkaalla. Myös Kurussa luotetaan siihen, että sadan uuden tulijan raja menee rikki vuoden lopussa.

Aito Säästöpankin Ylöjärven konttori otti kuuden kuukauden aikana vastaan 179 uutta asiakasta. Aito Säästöpankissakin ollaan varmoja siitä, että vuoden päättyessä luku on kaksinkertainen.

Säästöpankki Sinetti on vahvalla kasvu-uralla uusien asiakkaiden hankinnassa. Ylöjärven konttori sai vuoden kuuden ensimmäisen kuukauden aikana 104 uutta säästöpankkilaista.

Kun laskemme yhteen viiden lukunsa kertoneen pankin tiedot, päädymme lukuun 593. Se on suuri luku Ylöjärven kokoisella paikkakunnalla.

Kurun Osuuspankin toimitusjohtaja Marja-Leena Siuro muistuttaa, että heidän pankkinsa uusien asiakkaiden joukossa on monta vastasyntynyttä vauvaa. Vanhemmat tai isovanhemmat avaavat tilin uudelle vesalle.

Aito Säästöpankin toimitusjohtaja Pirkko Ahonen räväyttää, että pankkien markkinaosuudet ovat nyt uusjaossa. Hän muistuttaa pankkinsa saaneen jo monen vuoden aikana 3000-4000 uutta asiakasta per vuosi. Tämän vuoden ensimmäisellä puoliskolla tulijoiden määrä on kasvanut entisestään.

– Olemme pitäneet konttoreidemme ovia auki. Henkilökuntamme on ottanut saapujia vastaan niin aamuisin kuin iltaisinkin normaalin palveluajan lisäksi, Ahonen kertoo.

Säästöpankkipomo tietää pitkästä kokemuksestaan, etteivät suomalaiset vaihda pankkiaan pienen hädän edessä. Kansalaiset luottavat pankkiin ja poliisiin.

OP-Tampereen toimitusjohtaja Mikko Rodenlund ampuu asian ytimeen. Hänen mielestään asiakkaat ratkaisevat pankkisuhteensa arvojen perusteella.

– Jos pankin arvot eivät kohtaa asiakkaan omaa arvomaailmaa, asiakas lähtee, Rosenlund sanoo.

Hiekan kantaminen loppuu.

Ulkomaalaisomistajilta ei tarvitse kuunnella isänmaata halventavia puheenvuoroja.

Konttoreita saa lopettaa niin paljon kuin sielu sietää.

Samalla tavalla kuin suomalaiset niin myös ylöjärveläiset äänestävät nyt jaloillaan.

Meillä on käynnissä todelliset pankinvaihtokuukaudet.

Katsotaan, millainen tilanne on joulun jälkeen joulukuun viimeisenä päivänä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?