Juha Käkelän ahkeruus palkittiin

Moottorisahaveistäjä Juha Käkelä nosti taituruudellaan kotikaupunkinsa Ylöjärven Suomen kartalle viime viikonloppuna.
Takamaalainen puunkesyttäjä osallistui Ilomantsissa järjestettyyn moottorisahaveiston Suomen mestaruuskilpailuun, josta mies nappasi kultasijan.
Maaseudun Sivistysliitto, Puunveistäjät ry ja Ilomantsin kunta järjestivät kisan isännöimänsä Karhufestivaalin yhteydessä. Tapahtuma keräsi 2 500 kävijän yleisön.
Mie ja karhu -veistokisaan osallistui kuusitoista puunveistäjää.
Voittajaksi selviytyneen Juha Käkelän Luonnonlapsi-veistos päätyy Maaseudun Sivistysliiton ITE-taiteen kokoelmaan ja teos on nähtävillä Katri Vala -kulttuurikeskuksessa Ilomantsissa.
Juha Käkelä on harrastanut moottorisahaveistoa runsaat pari vuosikymmentä. Miehen ensimmäiset luomukset kaunistivat veistopaikan tienoota hänen kotinurkillaan.
Veistäjän taidot kehittyivät erittäin nopeasti. Hänellä on ollut voimakas palo toteuttaa uusia aiheita.
Muistissani on lukuisia kertoja, jolloin olen tilannut Käkelältä veistoksia mittatilaustyönä.
Kerran tarvitsimme Hämeen symbolin eli ilveksen puuhun ikuistettuna. Soitin veistäjälle ja kerroin toiveemme. Käkelä sanoi, ettei hän ollut yhtään kertaa muotoillut tupsukorvaa. Hän otti haasteen vastaan, ja täplikästurkkinen kissa valmistui ripeässä tahdissa. Ilves oli ylväs ja näyttävä. Tekijä sai olla rinta rottingilla työnsä suhteen.
Toisella kerralla erikoinen veistos oli saatava ylöjärveläiselle pariskunnalle, joka arvostaa uniikkeja luomuksia.
Rohkea soitto Juha Käkelälle ja vaativa toive työn alle. Veistäjän oli määrä valmistaa isokokoinen merenneito. Hän otti toimeksiannon vastaan. Ei mennyt kauan, kun mies soitti ja toivotti tilaajat tervetulleiksi katsomaan lopputulosta. Veistopaikalla oli sirorakenteinen satuhahmo. Veistos on kaunistanut jo vuosikaudet omakotitalon rantaa Veittijärven rannalla.
Juha Käkelä hyödynsikin voittoisassa työssään ihmishahmoa, jonka hän loihti puusta esiin juuri vedenneitoa synnyttäessään.
Karhut ovat aina olleet Käkelän repertuaarissa. Otsot kiehtovat ihmisiä, joten moni hankkii metsän kuninkaan vartioimaan pihareviiriään.
Suomen mestarin töitä onkin Ylöjärvellä ihmisten pihoissa suuri määrä.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?