Katse kauniiseen Kuruun

Tällä viikolla vietetään perinteistä Kuru-viikkoa. On siis aika kääntää katseet Ylöjärven pohjoisosaan, jonka historiaan ja nykymenoon kannattaa jokaisen kantaylöjärveläisenkin tutustua.

Kurun pitkän historian yksi suurimmista käännekohdista oli 1. tammikuuta vuonna 2009, kun Kuru liitettiin osaksi Ylöjärven kaupunkia.

821 neliökilometrin laajuinen Kuru ehti toimia itsenäisenä kunta 142 vuotta. Osa kurulaisista on sitä mieltä, että heidän pitäjänsä pitäisi olla itsenäinen edelleen.

Ajat kuitenkin muuttuvat, eikä kurulaisten kannata enää näinä kuntaliitos- ja maakuntauudistusaikoina haikailla itsenäisyyden perään.

Jokaisen on syytä uskoa, että Ylöjärven kaupunki huolehtii Kurun asioista ja palveluista täysin samalla päättäväisyydellä kuin se huolehtii Kanta-Ylöjärvenkin asioista ja palveluista.

Eräs tämänkertaisen Kuru-viikon kohokohdista koetaan perjantaina, kun Kurun kirkon vieressä seisovalla Hirvenhiihtäjä-patsaalla järjestetään vuosijuhla. Patsaan paljastamisesta tulee nyt kuluneeksi 60 vuotta.

Taiteilija Kosti Sartti teki patsaan kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin Hirvenhiihtäjät-runoelman Kurun Urhean Matin sekä Kurun kotiseudun raivaajien muistolle vuonna 1956.

Hirvenhiihtäjät-patsas saatiin Kuruun etenkin voimakkaan kotiseutuaatteen ansiosta. Sama vahva kotiseutuaate vaikuttaa kumpuavan kurulaisista yhä tänä päivänä.

60 vuotta sitten Hirvenhiihtäjä-patsaan paljastuksen yhteydessä juhlittiin myös 175 vuotta täyttänyttä Kurun kirkkoa ja 75 vuotta täyttänyttä Keihäslahden vanhaa koulua. Nämäkin ovat nähtävyyksiä, joihin Kurussa kannattaa käydä tutustumassa.

Kuru-viikko tarjoaa siis oivan mahdollisuuden tutustua Kuruun ja kurulaisuuteen. Kurun torilla pääsee taatusti tunnelmaan ja kurulaisilta saa varmasti vinkkejä siitä, mihin Kurussa kannattaa mennä ja mitä Kurussa voi tehdä.

Kuruun matkaava voi poiketa esimerkiksi Vänrikki Stoolin tuvassa, Kurun kirjaston Kuru-salissa, Kurun ulkomuseossa tai Keihäslahden näyttelytalossa.

Ja onhan ulkoilusta pitäville tarjolla aina huikea Seitseminen, josta kaksi kolmasosaa sijaitsee entisen Kurun kunnan alueella.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?