Digi-illassa heräteltiin keskustelua digitalisaation tarjoamista mahdollisuuksista

Ylöjärvi haluaa digikehityksen kärkeen

Vielä melko tuore DigiYlöjärvi-hanke on lähtenyt lupaavasti käyntiin. Ensimmäisten DigiYlöjärven hankeaihioiden parissa työskennellään jo tarmokkaasti, eikä mukana olevilta tahoilta puutu intoa. Viikko sitten digitalisaation ilosanomaa levitettiin Koulutuskeskus  Valossa järjestetyssä kaupungin Y2-digi-illassa.
riku siren, jarkko tuomennoro, marjo vesa

Ylöjärven kaupungin kehitysjohtaja Riku Siren (vas.), Ylöjärven lukion rehtori Jarkko Tuomennoro sekä Ylöjärven varhaiskasvatuksen johtaja Marjo Vesa osallistuivat varsin ideoiden täyteiseen paneelikeskusteluun.

– DIGITALISAATIO on aikamme suurin mullistus, sanoi  digi-illassa keskustelua johtanut Digitalist Network -verkoston perustaja Ville Tolvanen.
Samaa mieltä hänen kanssaan on muun muassa Applen entinen suunnittelujohtaja Guy Bar-Nahum, joka on verrannut digitaalista murrosta maatalouden ja kirjapainotalouden syntymiseen. Bar-Nahumin mukaan digitalisaatio muuttaa kaiken mutta ennalta ei tiedetä miten.
– Digitalisaatio tulee, halusitte sitä tai ette, ja itse asiassa suomalaiset ovat jo päättäneet, että digitalisaatio tulee. Digitalisaatio on maailman paras juttu, joka synnyttää paljon uusia mahdollisuuksia erityisesti Ylöjärven kaltaisille kaupungeille ja näiden kaupunkien ihmisille, Ville Tolvanen linjasi.

Ei kannata toistaa samoja asioita

ville tolvanen

Digi-illan vetäjällä, konsultti Ville Tolvasella, on Twitterissä yli 20 000 seuraajaa.

Vaikka Suomessa on eniten langattomia nettiyhteyksiä sataa ihmistä kohden, Suomi on todella paljon jäljessä muuta maailmaa älykkään teknologian jalostamisessa esimerkiksi opetuksen, liikenteen, terveydenhuollon ja yritystoiminnan käyttöön.
– Meillä on älykkäät digitaalisia välineitä käyttävät kuluttajat, mutta meillä on tyhmä yhteiskunta, Tolvanen tiivisti.
Tolvasen mukaan tulevaisuuden kaupunki on verkostojen verkosto. Kunnan sisällä toimii järjestöjä, yhdistyksiä, yrityksiä ja yhteisöjä, ja älykäs teknologia yhdistää niitä. Digitalisointi murtaa ajatusta siitä, mitä kunta voi olla.
Tolvasen mukaan ollaan hakoteillä, jos ajatellaan, että kaupunki on jokin hallinnollinen rakenne, joka tuottaa automaattisesti palveluita.
– Vaimoni sanoo aina, että tyhmyyden määritelmä on se, että yrittää tehdä samoja asioita vuodesta toiseen ja odottaa erilaisia lopputuloksia. Pitää siis ajatella asioita uudella tavalla, Tolvanen vinkkasi.

Paneelissa vankkaa asiantuntemusta

DigiYlöjärvi-hanketta vetävä Ylöjärven kaupungin kehitysjohtaja Riku Siren muistutti, että käynnissä oleva DigiYlöjärvi-hanke ei ole oikeastaan hanke lainkaan.
Hankkeella ei ole aloituspäivämäärää, lopetuspäivämäärää, konkreettisia tavoitteita eikä ohjaus- tai työryhmää.
– Käytännössä kyse on palvelujen sähköistämisestä ja kehittämisestä sekä sisäisten prosessien sujuvoittamisesta. Tähän niin sanottuun hankkeeseen sisältyy oleellisena osana osallistaminen ja avoimuus. Kaikki tämä edellyttää toimintakulttuurin muutosta kaupungissa, Siren sanoi.
Digi-illassa ajatuksiaan digitalisaatiosta sekä ideoita Ylöjärven kaupungin palveluiden kehittämiseksi toi esiin seitsenhenkinen asiantuntijapaneeli.
Paneeliin kuuluivat Ylöjärven kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus, Ylöjärven lukion rehtori Jarkko Tuomennoro, Ylöjärven kaupungin varhaiskasvatuksen johtaja Marjo Vesa, ylöjärveläinen Tampereen kaupungin tietohallintojohtaja Jarkko Oksala, Solu Digital Oy:n kaupallinen johtaja Marko Koskela, Eatech Oy:n toimitusjohtaja Esa Mäkelä sekä ylöjärveläinen Tieto Oyj:n liiketoimintajohtaja Matti Ristimäki.

Suuri datamäärä avoimeen käyttöön

matti ristimäki

Tieto Oyj:n liiketoimintajohtaja Matti Ristimäki (kesk.) haluaisi kaupungin ja kaupunkilaisten välille yhden viestintäapplikaation.

Digitaalisia palveluja voidaan jalostaa käytännössä jokaiselle kaupungin palvelusektorille. Tämä vaatii sitä, että kaupungin hallussa olevaa dataa hyödynnettäisiin selvästi nykyistä paremmin tiedonjaossa kuntalaisille.
– Esimerkiksi terveydenhuollossa asiakkaita voitaisiin auttaa julkaisemalla terveyspalveluiden ajantasaisia jonotustietoja ja odotusaikoja. Tämä tieto auttaisi asiakkaita myös palveluiden valinnassa, kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus visioi.
– Tällainen läpinäkyvyys myös lisäisi luottamusta palvelujen toimivuuteen, Ville Tolvanen komppasi Luojusta.

Digitalisaatio siirtää valtaa kansalle

Ylöjärven kaupungin varhaiskasvatuksen johtaja Marjo Vesa myönsi, että digitalisaatio haastaa kovasti virkamiehiä.
– Emme ole olleet riittävän avoimia emmekä ole jakaneet tietoa, koska emme ole vielä osanneet hyödyntää uusia digitaalisia kanavia, Vesa sanoi.
Tiedon liiketoimintajohtaja Matti Ristimäki toivoi, että jatkossa kuntahallinnon hallussa oleva data saataisiin yhteen paikkaan, josta kuntalainen voisi käyttää sitä hyödyksi.
– Tarvitaan yksi kanava, yksi applikaatio. Voisi olla Ylöjärvi-aplikaatio, jonka avulla informaatio liikkuisi kunnasta kuntalaiselle ja toisinpäin, Ristimäki totesi.
Solu Digital Oy:n kaupallinen johtaja Marko Koskela sanoi, että digitalisaatio tuo kaupunkilaisille yhä enemmän vaikutusvaltaa suhteessa kaupungin organisaatioon.
– Eräs viisas on sanonut, että tulevaisuudessa demokratiasta siirrytään kenttäkratiaan. Yksittäinen kansalainen ja kansalaismassa vetävät päätöksentekoprosenttia uuteen uskoon, Koskela viitoitti.
Ville Tolvanen yhtyi voimakkaasti Koskelan näkemykseen.
– On selvää, että 80 ihmistä on yhdessä viisaampia kuin esimerkiksi viisi meistä panelisteista.

 

Kommentit (2)

  1. Olli Saari

    Ylöjärven hoitotarvikejakelussa on jo otettu digiloikka. Tilaukset onnistuu telefooni nimisellä kapineella lähes 247, eli ma ja ke klo 11.30-12.00. Hienosti otettu nykyaikaiset kanavat käyttöön, lukuunottamatta sähköposti, jossa piilee kuulema ahnas ja kavala tietosuojariski.

    Vastaa

Kommentoi

XHTML: Voit käyttää näitä tägejä: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>