Kun riita puhkeaa, ratkaisua ei pidä aina ujuttaa ylhäältäpäin. Koulukallion päiväkodissa tiedetään, että lapset osaavat hieroa sopua itsekin, kun vain pedataan mahdollisuus.
Naps. Tiina ja Kalle nappaavat nallesta yhtaikaa. Katseet kohtaavat. Ote kiristyy, nalle venyy ja kiukku nousee kasvoille. Puhkeaa poru. Yksi itkee, toinen läpsäyttää toveriaan.
Stop. Riita seis. Eikä vain käskemällä. Nyt sovitellaan. Miksi riita syntyi? Miltä tuntuu? Miltähän toverista tuntuu? Miten kiista voitaisiin setviä?
Tällainen sovitteluote on käytössä Koulukallion päiväkodissa Siivikkalassa. Taannoin se poiki hoitopaikalle myös kunniamaininnan valtakunnallisessa kuvakilpailussa.
Kisa herätteli empatiaa
Suomen sovittelufoorumin 15-vuotiaan Verso-ohjelman kunniaksi järjestetty kisa innosti siivikkalalaispäiväkodin Annukka Pirttisen tarttumaan draaman keinoihin.
Vaikka Verso on vertaissovittelua, lastentarhanopettaja lähestyi kisaa avunannon eikä suoranaisesti riitojen sopimisen näkökulmasta – kuuluuhan avunantokin sovinnolliseen ilmapiiriin.
Pirttinen esitti käsinukkesadun, joka kertoi lohikäärmeestä ja hiirestä, siitä, että iso voi auttaa pientä ja toisin päin. Sitten vekarat elivät kohtauksia uudelleen jumppasalissa. Opettaja napsi kuvia, ja saaliissa oli yksi nappiotos.
– Siitä huokuu sovittelu: toista autettiin, Pirttinen tiivistää, ja raadinkin lausunto kehuu kuvasta välittyvää kohtaamisen kulttuuria.
Aivan taaperoista koostuva kisaryhmä ei tietenkään oppinut valtavia ajatusrakennelmia, mutta ainakin hetkessä kupli empatian ja yhteishengen tuntu.
– Millaisia lieveilmiöitä voisi myöhemmin näyttäytyä, eihän sitä tiedä, opettaja tuumaa mielen pohjalle ehkä jääneistä eväistä.
Lapsi tunnistaa ja ratkoo
Kisa oli Pirttiselle ensi kosketus Versoon, vaikka siivikkalalaispäiväkodissa ja muissakin täkäläisissä hoitopaikoissa ohjelmaa on käytetty jo entuudestaan.
– Ehdottomasti aion jatkaa ohjelman käyttöä työssäni, nyt koulutuksenkin käynyt sanoo.
Ohjelman ydintarkoitus on auttaa lapsia löytämään itse avaimia ristiriitatilanteisiinsa. Opetetaan lapsia tunnistamaan riita tai kiusaaminen. Pohditaan, mitä tarkoittavat pelisäännöt ja miksi pitää puhua vuorotellen. Muistutetaan, että riidan jälkeen voidaan taas leikkiä yhdessä.
Keinojen joukkoon Pirttinen mainitsee ensinnäkin tosi tilanteisiin tarttumisen: konflikteja pysähdytään purkamaan. Myös vaikkapa satuja voidaan käyttää eläytymisen ja oivaltamisen apuna tai puhevuorolelua puheenvuoron merkkinä.
Lopputuloksena on paitsi ratkottuja tilanteita myös vuorovaikutus- ja tunnetaitoja sekä käytössääntöjen sisäistämistä. Opitaan kuuntelemaan, neuvottelemaan, tunnistamaan tunteita…
Diplomaattikin oli joskus lapsi
Tätä kaikkea tietysti eletään ja opetetaan päiväkodeissa joka tapauksessa, mutta erillinen ohjelma on Pirttisen ja päiväkodinjohtaja Minna Mustakallio-Sorvarin mielestä oiva työkalu, joka auttaa tiedostamaan opetusta ja olemaan johdonmukainen.
Se myös toppuuttelee aikuisia ottamasta tilanteita aina omiin käsiinsä.
– Yhteiskuntamme on helposti autoritäärinen. Olisi helppo sanoa ylhäältäpäin: ”No niin, Matti, pyydä anteeksi!” Mutta sovitteluperiaatteen mukaan pysähdymme puhumaan ja odottamaan, miten lapsi ratkaisee asiaa.
Niin johtajasta kuin opettajasta sovittelutaitojen oppiminen jo lapsena on mitä tärkeintä. Hämmästellen aiheen mittakaavaa, joka ulottuu jopa diplomatiaan ja juridiikkaan, johtaja tuumaa:
– Omaksumme aihiot pärjäämiselle, kokemiselle ja tuntemiselle jo lapsina.
Viimeisimmät kommentit