Seuraaviin olympialaisiin valmistautuva ylöjärveläinen ei ottanut maratonmelonnan MM-paikkaa vastaan

Hakala ylsi jälleen huippusuoritukseen

Ylöjärveläismeloja Jeremy Hakala kahmi kolme kultaa viime viikonloppuna Tampereen Kaukajärvellä järjestetyistä maratonmelonnan SM-kilpailuista.
Kajakkiyksiköiden kilpailussa ylöjärveläinen Jeremy Hakala karkasi kilpakumppaneiltaan tavoittamattomiin hieman ennen viimeistä juoksuosuutta. (Kuva: Marja Hakala)

Kajakkiyksiköiden kilpailussa ylöjärveläinen Jeremy Hakala karkasi kilpakumppaneiltaan tavoittamattomiin hieman ennen viimeistä juoksuosuutta. (Kuva: Marja Hakala)

Erityisesti ratamelojana tunnettu 20-vuotias Hakala päätti osallistua myös maratonmelontoihin, koska kilpailut sopivat ajankohdallisesti erittäin hyvin kestävyysharjoituksena ratamelonnan harjoitteluohjelmaan.
Hakala meloi maratonkilpailuissa ratakanootilla, joka on neljä kiloa painavampi kuin 12-kiloinen maratonkanootti. Lisäksi maratonkanootissa on pumppu, jolla kanootin sisään loiskuvaa vettä pumpataan matkan aikana pois. Hakala antoi siis melkoisesti tasoitusta välinepuolella kilpakumppaneilleen.
Kajakkiyksiköiden 20 kilometrin kilpailussa Hakala ja Lahden Vesisamoilijoiden Jonas Saelens karkasivat muilta heti startin jälkeen.
Kilpailussa oli neljän kilometrin kierroksia, joiden välissä oli noin 100 metrin juoksuosuudet kanoottien kanssa.
Hakala ja Saelens kasvattivat etumatkaansa jatkuvasti kilpailun edetessä.
Viimeiselle kanto-osuudelle saavuttaessa Saelens oli kuitenkin yllättäen tipahtanut Hakalan kyydistä. Lopulta ylöjärveläinen meloi ylivoimaiseen voittoon ajalla 1.35,39. Saelens hävisi Hakalalle minuutin ja 15 sekuntia. Kolmanneksi kauhoi Mikkelin Merimelojien Alex Bartaa.
– Tein saman kuin Jonas minulle viime viikonlopun ratamelonnan 5 000 metrillä. Viimeistä edellisessä kaarteessa noin 2,5 kilometriä ennen maalia otin spurtin ja jatkoin sen verran kovaa, ettei Jonas pystynyt enää vastaamaan, Hakala kertoi.
Hakalalle ojennettiin myös alle 23-vuotiaiden SM-kulta, joka ratkaistiin samassa kilpailussa.

Voittoon myös kaksikolla

Sunnuntaina Hakala meloi kajakkikaksikoiden kilpailussa yhdessä Jonas Saelensin kanssa.
Kilpailu noudatti samaa kaavaa kuin lauantaina käyty yksiköiden kamppailu. Hakala ja Sae-
lens lähtivät omille teilleen heti alussa. Neljännen juoksuosuuden alkaessa Hakala ja Saelens ottivat jopa kierroksella kiinni pari muuta kaksikkoa.
Hakala ja Saelens ylittivät maalilinjan täysin ylivoimaisina ajalla 1.29,28. Toiseksi tulleet Mikkelin Merimelojien Alex Bartaa ja Eero Luoma hävisivät voittajille viisi minuuttia.
Kilpailujen jälkeen Hakalalle tarjottiin paikkaa syyskuussa Unkarissa järjestettäviin maratonmelonnan MM-kilpailuihin. Hakala kuitenkin kieltäytyi edustustehtävästä, koska ylöjärveläinen haluaa satsata täysillä Rion olympialaisiin.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?