”Näytelmän rakentaminen on kuin soittaisi rockbändissä”

”Tuo kuulostaa hyvältä. Mietitäänpä hahmon kävelytyyliä. Ontuuko se, vai eikö se onnu? Okei, hahmo on läski. Olisiko hauskaa, että se olisi samalla ketterä?”
Teatteriohjaaja Jari Hiltusen mukaan teatterityötä voi verrata jalkapallopeliin, jossa ohjaaja valmentaa mutta muistaa myös kuunnella. Näyttelijät hoitavat loppusilauksen eli tuovat valmiin teoksen yleisön silmille.
Ensimmäisessä kohtauksessa serkkupoika Pertsa (vas.) ja Saku päättävät pistää rahoiksi täti Victorian purkukunnossa olevalla tönöllä. Myyntiaikeet  keskeyttää runoileva luonnonlapsi Helka ”Desirée” Hölkkönen, jonka runokirja on ollut Sakulla kustannettavana.

Ensimmäisessä kohtauksessa serkkupoika Pertsa (vas.) ja Saku päättävät pistää rahoiksi täti Victorian purkukunnossa olevalla tönöllä. Myyntiaikeet
keskeyttää runoileva luonnonlapsi Helka ”Desirée” Hölkkönen, jonka runokirja on ollut Sakulla kustannettavana.

Viljakkalan teatteriyhdistys Wimma hauskuuttaa jälleen tänä kesänä katsojiaan Matti Wanteen Serkkupojan setelipaino -rahasekoilukomedialla. Wimmaa viisitoista vuotta vetäneen ohjaaja Jari Hiltusen mukaan kehityksen kannalta on tärkeää, että näyttelijöille tarjotaan haastetta, jos he sitä tarvitsevat.

– Roolituksessa merkitsee se, että ensinnäkin tuntee ihmiset ja tietää, mitä heistä saa irti. Ulkonäkökin vaikuttaa paljon se, onko nuori vai vanha, tanakka vai luihu. Yritän myös käyttää näyttelijöitä mahdollisimman monipuolisesti eri vuosina, Hiltunen perustelee.
– Haasteita tarvitseva tyyppi saa sitä, mitä tilaa. Meillä on tässä näytelmässä oikein lihava leidi, jota Minna Sinisalo näyttelee. Hän on tehnyt aiemmin blondihommaa ja on hyvännäköinen nainen. Mietin itsekseni, minkä takia hänet laitettaisiin taas kauniin naisen rooliin. Keksin sitten, että tehdäänpä hänestä 300-kiloinen ärjy.
Hiltunen kertoo, että Wimma tekee teatterityhmänä nimenomaan hahmoja, joista jokaisella on jokin huomattava erityispiirre. Hahmoja kehitellään yhdessä improvisaation periaatteella eikä mitään ideoita tyrmätä. Näytelmän siamilaiset kaksoset, yhteisnimeltään Pulmu, saivat alkunsa Hiltusen kaksostytärten lapsuudesta.
– Joku pani aikoinaan alulle huhun, että Viljakkalaan on muuttanut hullu taiteilija, jolla on siamilaiset kaksoset. Nyt se hullu on tuonut heidät tähän päivään ja teatterilavalle.

Ohjaajaan täysi luottamus

Viihdetaiteilija Ilona Lintua näyttelevä Eve Hostikka on kolmatta vuotta mukana kesäteatterissa. Itsevarman ja rautaisen ammattilaisen hahmon luominen tuntui aluksi helpommalta kuin aikaisempina kesinä.
– Roolin saatuani olin niin iloinen, että hahmollani on todella rumat vaatteet. Pala meni kurkkuun viimeistään siinä vaiheessa, kun minulle selvisi, mitä viihdetaiteilija oikeastaan tarkoittaakaan. Rooli on hyvin jännittävä, sillä olemme Ilona Linnun kanssa niin erilaisia persoonia.
Hulluista roolituksistaan huolimatta ohjaaja nauttii täyttä luottamusta, vaikka välillä näyttelijöistä tuntuukin, että Hiltunen tekee juuri niin kuin ei pitäisi tehdä.
– Jarilla on vahva auktoriteetti meihin näyttelijöihin. Kirjoittamaton sääntö on se, että niin kauan kuin Jari ei sano mitään, kaikki menee hyvin, paljastaa serkkupoika Pertsaa näyttelevä Juuso Gren.
Ohjaaja on näyttelijöiden kanssa samoilla linjoilla. Hän luonnehtii näytelmän tekemistä tarkaksi ja säntilliseksi. Harrasteteatterissa vaaditaan myös aikataulujen noudattamista ja ammattimaista sitoutumista.
– Pidän tiukasti yllä ohjaaja–näyttelijä-suhdetta ja annan näyttelijöille suoraa palautetta. En kaunistele asioita, ja jos joku ei toimi, kerron sen välittömästi. Tarkkuuteni on tavaramerkkini.
Tarkkuudesta huolimatta tutut näyttelijät antavat ohjaajalle tiettyjä vapauksia.
– Voin antaa näyttelijöille valtavasti vastuuta jo alussa, koska he kyllä osaavat ja klaaraavat.
Hiltunen kertoo tuttujen näyttelijöiden kanssa työskentelyn haasteena olevan se, että he alkavat tuntua liian tutuilta ja heitä alkaa pitää päivänselvinä tapauksina.
– Toisaalta taas luottonäyttelijöiden kanssa minä olen vain tukijan roolissa kannustamassa, sillä he osaavat rakentaa roolin hyvin pitkälti itse. He ajattelevat, miten minä ajattelen. Sellaisten tyyppien kanssa on todella nastaa tehdä duunia, Hiltunen kiittelee.

Pertsa näyttelevä Juuso Gren kertoo, että teatteriporukan tapaaminen ei jää vain harjoituksiin vaan että vapaa-ajallakin kokoonnutaan mökille saunomaan.

Pertsa näyttelevä Juuso Gren kertoo, että teatteriporukan tapaaminen ei jää vain harjoituksiin vaan että vapaa-ajallakin kokoonnutaan mökille saunomaan.

Kovempia kuin ammattinäyttelijät

Teatterin taika ja yhteinen tähtäin ovat syynä näyttelijöiden motivaatioon tulla harjoituksiin illalla päivätyön jälkeen.
– Näyttelijöiden motivaatio hommaan on loistava. He ovat paljon kovempia tyyppejä kuin ammattinäyttelijät. He tekevät ensin päivätyön ja tulevat sitten tänne harrastamaan. Ja tekevät varmasti yhtä suurella sydämellä töitä kuin tätä ammatikseen tekevätkin, Hiltunen kehuu.
Gren aloitti kesäteatterissa näyttelemisen 14-vuotiaana ja on edelleen kolmekymppisenä mukana remmissä.
– Tämä on niin hauskaa. Vaikka olen vuosien varrella saanut lapsia ja rakentanut talon, niin aina niiden ohella on kerinnyt käymään teatteriharjoituksissa, diplomi-insinööri sanoo.
– Sen on oltava kivaa, kun tulee tänne ilmaiseksi iltaisin, Hostikka komppaa.
Näyttelijät kertovat, että yhdessä tekeminen ja toisten tukeminen lavalla ja sen ulkopuolella auttavat jaksamaan pitkiä päiviä harjoituksissa. Lopullinen palkinto työstä on yleisön reaktio.
– Odotan esityksissä eniten yleisön kanssa kommunikointia. On myös jännää nähdä, saako ihmiset reagoimaan ja nauramaan. Sanoisin, että tämä porukka ja yleisö ovat tämän homman suola, Gren summaa.
Hiltunen toteaa, että taide yhteisenä tekijänä on se juttu, jokasaa näyttelijät joka kesä mukaan yhteiseen projektiin.
– Näytelmän rakentaminen on kuin soittaisi rockbändissä. Minkä takia joku nuorisobändi reenaa kellarissaan hullun lailla koulupäivän jälkeen päivästä toiseen? Tässä on jotain samaa.

                                                                                         

 

 

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?