Tuore ylöjärveläinen nostaa vaietun aiheen pöydälle

”Miksi ihmeessä täällä ei ole koirapuistoa?” – Ota kantaa!

Kirkonseutulaista Suvi Björkiä ihmetyttää. Puolisen vuotta sitten Ylöjärvelle muuttanut nainen on joutunut kuskaamaan ranskanbulldoggejaan Tampereelle, jotta ne voisivat peuhata yhdessä muiden koirien kanssa.
– En tiedä yhtään toista tämän kokoista Suomen kaupunkia, jossa ei ole omaa koirapuistoa. Käsittämätöntä! Björk puhkuu.
Ylöjärven Uutisten pikainen selvitys antaa ymmärtää, että tilanteeseen ei ole tulossa muutosta ainakaan lähivuosina. Syiksi mainitaan rahan, tahdon ja maa-alan puute.
Viime vuoden lopulla Ylöjärvelle muuttanut Suvi Björk (vas.) kävelyttää koiriaan usein kotinsa lähellä Asemantiellä. Muitakaan vaihtoehtoja kun ei ole. – Tämä kaupunki tarvitsisi koirapuiston, nainen näkee. Samoilla linjoilla ovat Björkin miehen lapset Sisu (kesk.) ja Seela Nissilä.

Viime vuoden lopulla Ylöjärvelle muuttanut Suvi Björk (vas.) kävelyttää koiriaan usein kotinsa lähellä Asemantiellä. Muitakaan vaihtoehtoja kun ei ole. – Tämä kaupunki tarvitsisi koirapuiston, nainen näkee. Samoilla linjoilla ovat Björkin miehen lapset Sisu (kesk.) ja Seela Nissilä.

Useissa Suomen kunnissa koirapuistot ovat julkisin varoin ylläpidettäviä harrastus- ja ulkoilupaikkoja. Ylöjärvellä moinen järjestely on kuitenkin mahdoton, toteaa teknisen lautakunnan puheenjohtaja Ossi Sippola (kok.).
– En usko, että poliittista tahtoa koirapuiston rakentamiseen löytyy näinä aikoina, Sippola sanoo.
– Tällaisten puistojen ylläpito ei kuulu kuntien lakisääteisiin tehtäviin. Jos koirapuistosta tehtäisiin nyt kuntalaisaloite, sen läpimeno voisi olla vaikeaa, hän arvelee.
Viimeksi Ylöjärvellä on ollut koirapuisto kymmenkunta vuotta sitten. Vuoden 1996 asuntomessujen parkkipaikalle perustettu puisto sijaitsi Viljakkalantien varrella, noin viiden kilometrin päässä ydinkeskustasta.
Nyttemmin suljettu puisto kärsi ilkivallasta ja kävijöiden puutteesta. Ossi Sippolan mukaan uuden koirapuiston pykääminen on noussut puheeksi silloin tällöin.
– Asia on ollut vakavasti esillä ainakin viisi kertaa. Keskustelut ovat kuitenkin tyssänneet kaupungin ja harrastajien välisiin näkemyseroihin, hän kertoo.
Sippolan mielestä on selvää, että koiraihmisten pitäisi osallistua uuden koirapuiston ylläpitoon – aivan kuten Viljakkalantien puiston tapauksessakin. Lisäksi kaupunki tarvitsisi harrastajilta rahoitusta puiston rakentamiseen.
Mutta vaikka molemmat näistä asioista olisivat kunnossa, jäisi jäljelle yksi iso kompastuskivi: mihin puisto rakennettaisiin?
– Koiraihmiset toivovat tonttia läheltä ydinkeskustaa, koska siellä olisi eniten puiston käyttäjiä. Kaupungilla ei ole kuitenkaan ollut tarjota heille mitään sopivaa maa-aluetta.
– Ylöjärvi kasvaa ja maan arvo nousee koko ajan. Jos on näköpiirissä, että jonkin alueen arvo on tulevaisuudessa vaikkapa miljoona euroa, kynnys sen antamiseen koiraharrastajille on korkea, Sippola perustelee.

”Ei voi olla hinnasta kiinni”

Kuusivuotias ranskanbulldoggi Mörkö pääsee Ylöjärvellä vapaaksi vain sisätiloissa. Koirapuisto korjaisi tilanteen.

Kuusivuotias ranskanbulldoggi Mörkö pääsee Ylöjärvellä vapaaksi vain sisätiloissa. Koirapuisto korjaisi tilanteen.

Suvi Björk ei ole ainoa, joka kaipaa Ylöjärvelle koirapuistoa. Ylöjärven Koirakerhon puheenjohtaja Jari Helinin mukaan aihe pulpahtaa koiraväen piirissä esiin tasaisin väliajoin.
– Nimenomaan muuttajat kyselevät meiltä joskus puiston perään. Näissä tilanteissa sanomme, että kannattaa olla yhteydessä kaupunkiin, Helin kertoo.
Ajatus harrastajapohjalta pyöritettävästä koirapuistosta ei saa Heliniltä suoraa kannatusta. Ainakaan Ylöjärven Koirakerholla ei ole moiseen intressejä.
– Ongelmana on, että puisto ei tuota mitään. Kerhossamme on parhaillaan menossa hanke puoli miljoonaa euroa maksavan koiraurheiluhallin rakentamiseksi, mutta uskomme sen maksavan itsensä takaisin vuosien mittaan – koirapuisto taas olisi ilmainen palvelu, Helin selvittää.
Helinin mukaan hyvä koirapuisto maksaisi kaupungille parisen tonnia. Hänen mielestään asia ei voi kompastua hintaan.
– Aitavärkit vain kaupasta paikan päälle, yksi työpäivä siihen, että ne saadaan pystytettyä, kunnan siivooja kerran viikossa tyhjentämään roska-astia… Ei se muuta vaatisi, hän luettelee.
Tilaongelmaan Helinillä on napakka vastaus.
– Ihan taatusti täältä löytyisi paikka puistolle. Kyse on vain halusta löytää se.

”Palvelu, jota nykyään odotetaan”

Aikaisemmin Helsingissä ja Tampereella asunutta Suvi Björkiä selitykset eivät lämmitä. Hän haluaisi koiransa puistoon – sillä siisti.
– Koirapuiston googlettaminen oli ensimmäisiä asioita, joita tein, kun muutin Ylöjärvelle. Kyllä tämän päivän koiranomistajat odottavat tällaista palvelua kaupungeilta, hän harmittelee.
Myös Jari Helin sanoo koirapuiston puuttumisen vahingoittavan Ylöjärven imagoa. Hän muistuttaa, että kaupungissa on tätä nykyä valtavasti koiranomistajia.
– Kaikkein aktiivisimmat koiraharrastajat eivät toki puistoa kaipaa. Esimerkiksi meidän kerhomme jäsenistä suuri osa saa sosiaalistettua koiransa esimerkiksi agility- ja tokoharjoituksissa, mies kertoo.
Helin on melko varma, että Ylöjärvelle perustetaan vielä joskus koirapuisto. Hän epäilee tämän tapahtuvan 5–10 vuoden kuluessa.
– Kun keskusta-alue tiivistyy entisestään, paine puiston rakentamiseen kasvaa.

+++++
Pitäisikö Ylöjärvellä olla koirapuisto? Kenen siitä pitäisi vastata? Kerro mielipiteesi allaolevassa kommenttikentässä!

Koirapuistot

Mitä: aidattuja, koirien vapaaseen ulkoiluun varattuja alueita
Missä: ainakin 45:ssä Suomen kunnassa (tilanne 4.5.2015)
Miksi: koirien lajinomaisen käytöksen toteuttamista varten
Vaikutukset: käytöshäiriöiden väheneminen ja koirien terveyden paraneminen
Muuta: ainoita yleisiä paikkoja, joissa koiraa saa lain mukaan pitää vapaana taajama-alueilla

Lähteet: Wikipedia, koirapuistot.com, finlex.fi

Kommentit (9)

  1. Raimo Tapanainen

    Tätäkö Ylöjärveltä enää puuttuu, koirapisto? Näinä aikoina, minun ja uskoakseni monen muunkin, puutelistalla koirapuisto on on todella pitkän listan viimeisenä. Koirat aiheuttavat kaupungille ja kaupunkilaisille monenlaisia kuluja ja harmeja jätöksillä ym. Mielestäni koiravero pitäisi palauttaa, jolla näitä vahinkoja ja siivottomuutta voitaisiin korjata. Koranomistajat kerätkööt halutessaan keskuudestaan varat koirapuistoon. Tämän sortin hankkeet eivät kerta kaikkiaan kuulu hyvinvointiyhteiskunnan hankintoihin. Lapset, nuoret ja vanhukset unohtuvat näiltä koirapiston vaatijoilta. Ulkoiluttakaa mieluimmin liian vähän ulkoilua saavia vanhuksia.

  2. Ansku

    On jännä miten ihmisille koirat ovat niinkin suuri ongelma. Miten koiran jätökset voivat häiritä ihmisten arkea, sillä tosi on se että nykypäivänä luonnosta löytyy enemmän ihmisen jätöksiä kuin koiran. Miten moni ihminen roskaa luontoa, ja ne eivät kuitenkaan maadu. Koiran jätökset maatuvat ja eivät ole kellekkään haitaksi. On väärin että koiria pidetään pahasta luonnolle, koska ihmiset ne suuremmat haitat tuovat. Kyllä ihmisen päivä pienestä pilalle menee, jos ne jätöksistä menevät.
    Koirapuisto olisi erittäin hyvä hankinta ylöjärvelle, sillä olen tavannut satoja koira ihmisiä ylöjärvellä joidenka kanssa tulee useimmiten puheeksi koirapuisto, kun sellaista ei ylöjärvellä ole. Se on koirille sekä ihmisille hyvästä. Ihmiset sosiaalistuvat ja koirista tulee hyvä käytöksisiä. Todella kannatan moista hankintaa!!

    • timo

      ei kaikkia häiritse hajut mutta esim. itseäni vaikka lasten vaateisiin tarttunut paska ei hymyilytä ,koirat varmaankin luonnoliisesti pyyhkivät takamustaan villamattoon tai sohvaan ei se sinua haittaa .

  3. Petri Karvinen

    Kiitoksia tähänastisista kommenteista! Pieni tarkennus keskustelukäytäntöihimme on ehkä paikallaan.

    Toivomme, että kommentit kirjoitetaan rohkeasti omalla nimellä, eikä kätkeydytä nimimerkkien taakse. Tämä on ehdoton linjamme painetun lehtemme mielipidesivuillakin.

    Asiassa on kuitenkin sellainen ongelma, että täällä netissä emme pysty tarkistamaan onko kommentoija oikeasti se, joka hän kertoo olevansa. Joten täällä emme voi tietenkään vaatia, että omaa nimeä käytettäisiin.

    Eli: jos millään viitsitte, laittakaa kommenttinne jatkossa koko nimillänne. Tällöin kommentit saavat enemmän painoarvoa ja uskottavuutta, eivätkä ole ns. nimetöntä puskista huutelua.

    Paljon kiitoksia 🙂 Keskustelu jatkukoon.

  4. Suvi Björk

    Haluan sanoa sen,että tietenkään ihmisten hyvinvointi on huomioitava,tämän sanon myös ammattini perusteella sosiaalialalla. Puute on kuitenkin olemassa oleva. Vastuulillisena koirien omistajana haluan ylläpitää myös koirien hyvinvointia yllä.

  5. Kuhlberg

    Sopinee ihmetellä, miksi yhteiskunnan pitäisi verorahoilla hyysätä koiria ja koiranomistajiakin, joista useat ovat sosiaalituettuja lapsiperheitä. Pääosin tarpeettomia koiria on tilastojen mukaan puolimiljoonaa, ts. samanverran kuin lapsia. Toiset valittavat,että ruokakulut ovat kallistuneet, mutta ostavat kalliita koiranruokia.
    Eikö yhteiskuntamme ylläpitämiseen, elättämiseen lainaama syömävelka n.20000 e per asukas ala jo riittää, kyselee jo EU?

  6. Päivi Korpinen

    Huomasin saman puutteen tänään kun etsin koirapuistoa. Luonani on hoitokoira loppuvkon aikana ja haluaisin päästää sen turvallisesti juoksentelemaan, mutta lähin koirapuisto on Tampereella. On todella uskomatonta ettei täällä ole edes yhden yhtä koirapuistoa jossa koiran voisi päästää vapaana juoksemaan. Asia olisi mahdollista hoitaa hyvin helposti ja edullisesti koska kustannukset eivät ole korkeat. Toivottavasti asia korjataan pian.

  7. Patrik Nuorteva

    Muutin juuri Helsingistä Ylöjärvelle. En tajunnut googlettaa koirapuistoa ennen muuttoa. Luulin että jokaisessa kaupungissa on ainakin yksi. Helsinkiläisen hölmöyttä ehkäpä. Toivon Ylöjärvelle siis koirapuistoa.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?