YPAlle kotiturnauksesta vain piste

Ylöjärven Pallon naisten edustusjoukkue joutui tyytymään yhteen sarjapisteeseen viime  viikonloppuna Ylöjärvellä pelatussa salibandyn II-divisioonan turnauksessa.
YPA:n Anu Vuori (17) teki kolme maalia (Kuva: Arto Paananen)

YPA:n Anu Vuori (17) teki kolme maalia (Kuva: Arto Paananen)

Ensimmäisessä ottelussa YPAn vastustajaksi asettui tamperelainen MimmiGrants, jonka YPA voitti edellisessä kohtaamisessa.
Tällä kertaa vastustaja oli paikalla parhaalla kokoonpanollaan, joten luvassa oli tasainen vääntö. Vastustaja sai otteluun salama-alun, kun kello pysähtyi vain yhdeksän sekunnin kohdalla maalin merkiksi.
Ensimmäisessä erässa MIG teki vielä toisenkin maalin, joten erätauolle lähdettiin 0–2-lukemissa.
Toisen erä alku oli YPAn näytöstä. Tuloksena oli kaksi nopeaa maalia ja valotaululla tasalukemat 2–2. Myös kolmannen erän alku oli ylöjärveläisten hallintaa. Kahdella nopealla maalilla YPA siirtyi 4–2-johtoon.
Pelin lopussa YPAlle vihellettiin rangaistus, jonka aikana MIG kavensi. Hetkeä myöhemmin vieraat tasoittivat ottelun tasakentällisin. Lopulta ottelu päättyi numeroihin 4–4.
Toisessa ottelussa YPAn haastoi tamperelainen SBS Tamppi. YPA hallitsi ensimmäistä erää, mutta vastustaja teki maalit. SBS Tamppi meni avauserän puolivälissä 0–2-johtoon. YPA sai kuitenkin maalihanat auki ja kipusi toisen erän alussa jopa 3–2-johtoon.
Toiselle erätauolle lähdettiin ylöjärveläisten 4–3-johdossa, kun kumpikin joukkue osui toisen erän lopussa kertaalleen.
Kolmannen erän lopussa YPAlla oli kolme erinomaista maalipaikkaa, mutta niitä kotijoukkue ei onnistunut käyttämään hyväkseen. Ottelun loppuhetkillä YPA sortui kahteen perättäiseen merkkausvirheeseen, joista SBS Tamppi rankaisi. Pisteet lähtivät Tampereelle lukemin 4–5.
YPAn tehokkain kahdessa ottelussa oli kolme osumaa viimistellyt Anu Vuori. Tanja Pesonen iski kaksi maalia. Kahteen tehopisteeseen ylsivät myös Linda Zahartsenko, Outi Paldanius sekä Essi Nurmi.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?