Ylöjärven kaupunginjohtajaksi mielivien nimet vihdoin selvillä

Kuka heistä on uusi Sivunen?

Kolme kunnanjohtajaa, pari seutujohtajaa, liuta yrityselämän osaajia. Ylöjärven kaupungin johtoon pyrkivien hakijoiden lista on värikäs sekoitus nuoruutta, kokemusta ja todellisia jokerikortteja.
Kaupunginhallituksen haastatteluryhmää vetävien Leena Joensivun (sd.) ja Katja Luojuksen (kok.) mukaan puutarhakaupunki on nyt kinkkisen valinnan edessä.
– Korostetaanko kunta-alan osaamista vai sen ulkopuolelta tulevia uusia tuulia? Luojus tiivistää.
Ylöjärven pitkäaikainen kaupunginjohtaja Pentti Sivunen siirtyy lähiaikoina eläkepäivien viettoon. Miehelle etsitään parhaillaan kuumeisesti seuraajaa. (Arkistokuva: Miika Kaukinen)

Ylöjärven pitkäaikainen kaupunginjohtaja Pentti Sivunen siirtyy lähiaikoina eläkepäivien viettoon. Miehelle etsitään parhaillaan kuumeisesti seuraajaa. (Arkistokuva: Miika Kaukinen)

Ylöjärven kaupunginjohtajan virkaa tavoittelee tällä erää yhteensä 24 hakijaa tai suostumuksensa antajaa. Virallinen hakuaika päättyi viime viikon perjantaina.
Kaupunginhallituksen puheenjohtaja Katja Luojus sanoo olevansa lopullisesta hakijoiden määrästä mielissään. Vielä runsas viikko sitten kiinnostuksensa puutarhakaupungin huippupestiä kohtaan oli osoittanut vaivaiset viisi henkilöä.
– Alkuviikosta näytti vähän pahalta, mutta moni hyvä hakija odotteli näköjään kalkkiviivoille saakka. Lista näyttää kokonaisuutena erittäin lupaavalta: siellä on paljon kiinnostavia ja varteenotettavia nimiä, Luojus analysoi.
Lopullista johtajavalintaa valmistelevassa haastatteluryhmässä Luojuksen tavoin vaikuttava Leena Joensivu kehuu nyt nähtävillä olevan nimilistan miltei maasta taivaisiin. Demaripäättäjän mielestä Ylöjärvi saa olla hakijamäärän perusteella varsin ylpeä vetovoimastaan.
– Kuntasektorilla on vireillä monta yhtäaikaista uudistusta, kuten soteuudistus, kuntarakenneuudistus ja seudullisen yhteistyön kehittäminen. Ne kaikki vaikuttavat kaupunginjohtajan tulevaan työnkuvaan, Joensivu muistuttaa.
– Eli haussa on todella osaava johtaja. Ylöjärvi ilmeisesti nähdään innostavana työympäristönä, kun näinkin pätevät ihmiset osoittivat kiinnostuksensa, hän jatkaa kiitellen.
Kaupunginhallituksen nimeämä haastatteluryhmä kokoontuu käsittelemään hakemuksia jo tänään keskiviikkona. Ryhmässä ovat Luojuksen ja Joensivun lisäksi kaikkien Ylöjärven valtuustoryhmien puheenjohtajat. Haastatteluryhmän sihteerinä toimii talousjohtaja Juha Liinavuori.
– Kutsumme haastatteluihin ja soveltuvuustesteihin varmaankin noin yhden kolmasosan hakijoista. Otannan pitää olla laaja, jotta saamme tehtyä hyvän valinnan, Joensivu ennakoi.

Vahvoja naisia, kokeneita miehiä

Marraskuussa toimestaan sivuun jäävän ja huhtikuussa eläköityvän Pentti Sivusen manttelinperijäksi hamuaa mielenkiintoinen joukko erilaisia johtajia. Viran kelpoisuusehtojen mukaisesti kaikilla hakijoilla on plakkarissaan yliopistossa suoritettu ylempi korkeakoulututkinto, mutta sen jälkeen yhteiset nimittäjät ovat vähissä.
Mukana kaupunginjohtajakilvassa on muiden muassa Tampereen kaupunkiseudun seutujohtaja Päivi Nurminen ja kunnanjohtajat Antero Alenius Hämeenkyröstä, Pekka Rajala Limingasta sekä Heidi Rämö Hattulasta. Heidän vastapainokseen hakijalistalla komeilevat myös ohjelmatoimiston perustaja Olga Peus Jyväskylästä ja konkurssiin päätyneen tietopalveluyrityksen ex-toimitusjohtaja Atte Rantanen Tampereelta.
Ylöjärveläisiä hakijoita on yksi: Suomen Kyselytutkimus Oy:n johtava konsultti Samu Lagerström. Hänen lisäkseen kaupunginjohtajaksi mielii puutarhakaupungin nykyinen hallintopäällikkö Jarkko Sorvanto, joka on virallisesti kirjoilla Espoossa.
Leena Joensivun mielestä kunta-alan aikaisempi johtamiskokemus ei ole tulevalle kaupunginjohtajalle olennaisen tärkeää. Katja Luojus on kaupunginvaltuuston puheenjohtajan kanssa samoilla linjoilla.
– Kuntajohtajatausta on oikeastaan kaksiteräinen miekka. Yhtäältä se antaa varmuutta viran hoitamiseen, mutta toisaalta se voi tarkoittaa, että henkilö on klikkiytynyt tekemään asioita yhdellä ja samalla tavalla, Luojus pyörittelee.
Luojus muistuttaa, että kaikki Suomen kunnat ovat keskenään kovin erilaisia. Siksi pelkkä kunnanjohtajan titteli ei anna kenellekään suoraa etulyöntiasemaa, kun haastattelukutsuja lähetellään.
Ylöjärven kaupungin suunnitelmissa on hoitaa parhaiksi nähtyjen hakijoiden työhaastattelut viikolla 43. Esitys uudesta kaupunginjohtajasta on määrä tulla kaupunginvaltuuston käsiteltäväksi joulukuussa.
– Meillä ei ole onneksi tämän asian suhteen mitään tulipalokiirettä, vaan voimme tehdä päätöksiä rauhassa ja perusteellisesti, Luojus sanoo.

”Toista kierrosta ei tarvita”

Ylöjärven Uutiset otti viime viikolla pääkirjoituksessaan voimakkaasti kantaa nyt käynnistyvään kaupunginjohtajakilpaan. Uutisten näkemyksen mukaan ylimääräinen hakukierros alkoi jo näyttää todennäköiseltä, kun ehdokaslista kasvoi sangen verkkaiseen ja ei-toivottuun tahtiin.
Leena Joensivu ja Katja Luojus antavat kuitenkin ymmärtää, että uutta työpaikkailmoitusta ei enää tarvittaisi.
– Minä ainakin lähden siitä, että näistä henkilöistä löydämme sopivan kaupunginjohtajan. Toinen hakukierros on varajärjestelmä, ei mitään muuta, Joensivu linjaa.
– Olisihan se aika ikävää hakijoita kohtaan, jos toteaisimme jo nyt, että toinen kierros olisi varma. Meillä on oikein hyviä ehdokkaita, ja lähtökohtanamme on valita joku heistä kaupunginjohtajaksi, hän jatkaa painokkaasti.
Luojus on sanavalinnoissaan hieman Joensivua varovaisempi. Kokoomuslainen sanoo pienen mietinnän jälkeen, että ainakin hyvät haastateltavat ovat tällä hakijapaletilla itsestäänselvyys.
– Mietintämyssy pitää laittaa päähän vasta sitten, jos emme haastattelujen ja testien jälkeen pysty toteamaan ketään tarpeeksi päteväksi tähän virkaan. Silloin yhtenä vaihtoehtona olisi kuitenkin myös se, että kutsuisimme jonkun suostumuksensa antaneen ulkopuolisen ehdokkaan peliin mukaan, Luojus spekuloi.
Kuntalain mukaan kaupunginjohtajan virkaan voidaan erillisen suostumuksen nojalla ottaa sellainenkin henkilö, joka ei ole sitä hakenut. Koska tällaiset suostumukset eivät ole varsinaisia hakemuksia, niiden jättämiselle ei ole asetettuna takarajaa.
– Onneksi myös tämä mahdollisuus on meillä olemassa. Kyllä me saamme valittua kaupunginjohtajan kaikissa tapauksissa hyvissä ajoin, Luojus päättää.

+++++
Miltä tuoreet kaupunginjohtajakandidaatit sinusta kuulostavat? Kerro oma mielipiteesi allaolevassa kommenttikentässä.

Ylöjärven kaupunginjohtaja-
ehdokkaat

Antero Alenius, kunnanjohtaja (Hämeenkyrö)
Jalo Aminoff, tuottaja, sijoittaja ja rakennuttaja (Karjalohja)
Tiina Andersson, tilapalvelupäällikkö (Helsinki)
Christian Geiger (Kangasala)
Anu Helin, hallinto- ja talousjohtaja (Kuusamo)
Kimmo Hyrsky, erityisasiantuntija (Nurmijärvi)
Harri Ihalainen, tietohallintojohtaja (Rovaniemi)
Mika Itänen, työllisyyden hoidon palveluyksikön johtaja (Tampere)
Jari Jokinen, kaupunginlakimies (Seinäjoki)
Raimo Laaksonen (Turku)
Samu Lagerstöm, toimitusjohtaja ja yrittäjä (Ylöjärvi)
Tiina Larsson, kasvatuksen ja opetuksen toimialajohtaja (Helsinki)
Päivi Nurminen, seutujohtaja (Kangasala)
Kari Nuuttila, liikelaitoskuntayhtymän johtaja (Kauhajoki)
Olga Peus (Jyväskylä)
Pasi Pitkänen (Pirkkala)
Pekka Rajala, kunnanjohtaja (Liminka)
Atte Rantanen (Tampere)
Heidi Rämö, kunnanjohtaja (Hattula)
Jarkko Sorvanto, hallintojohtaja (Espoo)
Minna Tamminen, kielten opettaja (Tampere)
Tuija Telén, yhteysjohtaja (Tampere)
Kari Tolonen (Tampere)
Antti Vuolanne, koulutussuunnittelija (Pori)

Lähde: Ylöjärven kaupunki

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?