Ylöjärven Avantouimareiden tarina jatkumassa – pelastajat löytyivät omista riveistä

Veittijärven sauna Karppisen komentoon

Ylöjärveläisiä avantouimareita pitkään kaihertanut epävarmuus on tällä erää historiaa. Puutarhakaupungin ainoa pelkästään avantouintiin keskittyvä yhdistys, Ylöjärven Avantouimarit ry, saa jatkaa vanhoissa tiloissaan Veittijärven rannalla.
Tampereen kaupungin aikaisemmin omistaman saunan hankki itselleen Dynaset Oy:n toimitusjohtajana tunnettu yrittäjä Reijo Karppinen. Mukana kaupassa on myös hänen puolisonsa Kirsi Vuorenmaa. Kaksikosta kumpikin harrastaa avantouintia.
– Tämä on meille kuitenkin sijoitus, eli puhtaasti hyväntekeväisyydestä ei ole kysymys. Kauppa on viimeistelyä vaille valmis, Karppinen kertoo.
Reijo Karppinen ja Kirsi Vuorenmaa hurahtivat avantouintiin yhtä aikaa vuonna 1999. Ylöjärven Avantouimarit ry:n sauna Veittijärven rannalla on tullut pariskunnalle sen jälkeen erittäin tutuksi. – Vaikka olemme nyt paikan omistajia, tarkoitus on käydä uimassa täällä entiseen malliin, Vuorenmaa hymyilee.

Reijo Karppinen ja Kirsi Vuorenmaa hurahtivat avantouintiin yhtä aikaa vuonna 1999. Ylöjärven Avantouimarit ry:n sauna Veittijärven rannalla on tullut pariskunnalle sen jälkeen erittäin tutuksi. – Vaikka olemme nyt paikan omistajia, tarkoitus on käydä uimassa täällä entiseen malliin, Vuorenmaa hymyilee.

Kunta-alan ammattiliitto KTV ry:n Tampereen osaston aikoinaan rakennuttama sauna on ollut Ylöjärven Avantouimareiden koti jo runsaat 15 vuotta. Viimeksi Tampereen kaupungin omistuksessa olleen kylpypaikan ylle tuli toukokuun lopulla iso kysymysmerkki, kun kiinteistöä alettiin kaupata.
Vuodesta 1999 Avantouimareihin kuulunut Reijo Karppinen pohti pitkään, jättäisikö saunasta ostotarjouksen. Lopulta sydän voitti.
– Ajattelin, että olisihan se sääli, jos näin hieno yhdistystoiminta päättyisi. Pistimme Kirsin kanssa tarjouksen vetämään elokuun puolivälissä, viimeisellä mahdollisella hetkellä, Karppinen kertoo hymyillen.
– Niinhän siinä sitten kävi, että voitimme tarjouskilpailun. Tiedän, että muitakin kiinteistöstä kiinnostuneita tahoja oli, mutta en osaa sanoa, mitä he saunalle suunnittelivat, yrittäjä jatkaa.
Karppinen ja Vuorenmaa eivät paljasta, mitä he uudesta omaisuudestaan maksoivat. Kumpikin kuitenkin korostaa, että kyse on ensisijaisesti sijoituksesta.
– Emme ainakaan tällä hetkellä suunnittele ottavamme saunalle Avantouimareiden lisäksi muita vuokralaisia. Emmekä myöskään ala itse kehittää tänne mitään uutta liiketoimintaa, pariskunta kertoo.
– Mutta on selvää, ettei sauna saa olla meille tappiollinenkaan. Tämä vaatii tiettyä käyttötasoa ja sitä, että Avantouimarit pitävät paikat kunnossa, Karppinen lisää.
Vaikka Karppisen ja Vuorenmaan ostopäätös jäi viime tippaan, he eivät tehneet sitä hetken mielijohteesta. Dynaset-yrittäjä näet paljastaa, että hän oli vähällä hankkia Kesäniemessä sijaitsevan kuvankauniin kylpypaikan nimiinsä jo vuosi sitten.
– Tampereen kaupunki halusi saunasta eroon jo tuolloin, ja ajattelin silloin samanlaista omistuskuviota kuin nytkin. Kauppa oli jo sovittu, mutta se peruuntui viime hetkillä, kun joku toinen halukas ostaja kiilasi väliin, Karppinen muistelee.
Lopulta Veittijärven saunaa ei saanut omistukseensa vuosi takaperin kukaan. Nyt, toisella yrittämällä, Avantouimarit saivat vihdoin toiminnalleen rauhan.
– Hinta oli kohtuullinen. Ei siitä sen enempää, Karppinen sanoo lyhyesti.

Yhdistys: ”pakko haalia lisää jäseniä”

Ylöjärven Avantouimarit ry:n puheenjohtaja Tapio Saarijärvi on syntyneestä kaupasta luonnollisesti riemuissaan. Realistisena uhkana nimittäin oli, että Kesäniemen saunakiinteistön hankkii omistukseensa jokin avantouintiin hieman Karppista vähemmän suopeasti suhtautuva taho.
Omistajanvaihdos tarkoittaa kuitenkin suuria muutoksia. Saarijärven mukaan on selvää, että vuokra tulee nousemaan entisestä jonkin verran.
– Sauna on rakennettu jo 1970-luvulla, ja siinä alkaa pikkuhiljaa olla kaikenlaista remontoitavaa. Aikaisemmat omistajat eivät tehneet saunan kunnostamiseksi aikoinaan juuri mitään, puheenjohtaja tietää.
Tällä hetkellä Avantouimareihin kuuluu noin 300 jäsenmaksunsa maksavaa aktiiviharrastajaa. Määrä on Saarijärven mielestä komea, mutta jatkon kannalta liian pieni.
– Jäsenmäärää on pakko kasvattaa, ei siitä mihinkään pääse. Mutta ymmärrän uusia omistajia täysin: eihän siinä ole mitään järkeä, että kiinteistö tuottaisi heille tappiota, mies miettii.
Avantouimareita usean vuoden ajan luotsannut puheenjohtaja on luottavainen, että yhdistys säilyy elinvoimaisena myös jatkossa. Uusien jäsenten hankkimiseksi aletaan hänen mukaansa nähdä nyt paljon vaivaa.
– Emme ole ennen markkinoineet itseämme ylöjärveläisille, koska siihen ei ole ollut tarvetta, mutta nyt aloitamme jonkinlaisen toimintamme mainostamisen. Lisäksi voisimme vuokrata saunaa eteenpäin yrityksille, yhdistyksille ja seuroille, Saarijärvi ennakoi.
Viime viikolla Ylöjärven Avantouimarit piti saunallaan tiedotustilaisuuden, johon kerääntyi Saarijärven mukaan ”pukuhuoneen täydeltä väkeä”. Aiheena olivat uudet omistusjärjestelyt ja niiden vaikutus yhdistyksen jatkoon.
– Yleistunnelma oli tyytyväinen. Jäsenet ymmärsivät, että vanhaan malliin ei enää ollut paluuta, ja vaikuttivat motivoituneilta jatkamaan yhdistyksen toimintaa.
– Paljon on vielä auki, mutta tästä on hyvä jatkaa! Saarijärvi iloitsee.

Suosio ei ole laantumassa

Avantouimareiden kuumeisesti odottama talvikausi on jo lähellä. Silloin Veittijärvelläkin päästään pulikoimaan hyiseen veteen. (Arkistokuva: Ylöjärven Uutiset)

Avantouimareiden kuumeisesti odottama talvikausi on jo lähellä. Silloin Veittijärvelläkin päästään pulikoimaan hyiseen veteen. (Arkistokuva: Ylöjärven Uutiset)

Avantouinti on kasvattanut suosiotaan suurten liikunta- ja urheilutrendien taustalla tasaiseen tahtiin. Ylöjärvellä säännöllistä avantouintitoimintaa ovat Veittijärven uimareiden lisäksi järjestäneet muun muassa Ylöjärven Ryhti, Kurun Samoilijat ja Viljakkalan kirkonkylän kyläyhdistys Vilkku ry.
Reijo Karppinen tiivistää avantouinnin salat yhteen sanaan. Tuo sana on terveys.
– Kun aloitin tämän harrastuksen vuonna 1999, huomasin heti, että jokin on elämässäni paremmalla tolalla. Vähän myöhemmin tajusin, etten ollut sairastanut flunssaa viiteen vuoteen, hän naurahtaa.
Päälajinaan enduroa harrastava yrittäjä kertoo käyvänsä Veittijärven saunalla talviaikaan noin kolmesti viikossa. Mukana matkassa on aina myös toinen lajiin hurahtanut eli Kirsi Vuorenmaa.
– Joka syksy päätämme Reijon kanssa, että kävisimme uimassa muuallakin kuin täällä, mutta harvoin olemme muualle ehtineet. Tämä paikka on niin hyvä ja lähellä, ettei ole tarvinnut harkita vaihtamista! Vuorenmaa hihkaisee.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?