YIlvekselle tappio paikallisväännössä

Ylöjärven Ilves lähti urheasti haastamaan Tampereen Ilvestä naisten jalkapallon Ykkösessä. Kivikova kotijoukkue piti kuitenkin pisteet Tampereella.
YIlveksen puolustajilla oli kiire Ilveksen Riikka Winterin kyydissä. (Kuva: Jari Viitanen)

YIlveksen puolustajilla oli kiire Ilveksen Riikka Winterin kyydissä. (Kuva: Jari Viitanen)

YIlveksen naisten pitkä taival kohti Suomen kärkeä saavutti siis helatorstaina yhden merkkipaalun Tammelan stadionilla Tampereella. Kyseessä oli ensimmäinen paikalliskamppailu naisten Ykkösessä.
Kotijoukkue kesti ennakkosuosikin paineet odotetusti ja vankisti asemaansa pohjoislohkon kärjessä.
Tamperelaisten viiden ottelun jälkeinen maalisuhde 25–0 kertoo selvää kieltä Ilveksen nykykunnosta.
Ei liene sattumaa, että Ilves on raivannut tiensä Naisten Suomen Cupin loppuotteluun.
YIlves aloitti ottelun kurinalaisella joukkuepuolustuksella. Se tuotti kotijoukkueelle suuria vaikeuksia maalipaikkojen rakentelussa. Huolimatta pelikieltoa edelleen kärsivän Sini Sutisen puuttumisesta puolustuslinjasta, muut onnistuivat ottamaan kiitettävästi vastuuta puolustustehtävistä.
Pohjoislohkon maalipörssiä suvereenisti johtava Ilveksen Heidi Kollanen pidettiin irti pallosta. Kotijoukkueen painostus oli avausjaksolla todella voimakasta, mutta lähinnä pitkiin keskityspalloihin perustuneista iskuyrityksistä puuttui tehokkuus.
YIlveksen oma hyökkäyspelin rakentaminen jäi yksittäisiksi pyrähdyksiksi, eivätkä vieraat päässeet maalipaikoille.
YIlves joutui antautumaan ensimmäisen kerran avausjakson lopussa, kuten niin monesti aiemminkin tällä kaudella.
Maaria Roth ampui noin 30 metristä kaaripallon aivan ylöjärveläisten maalin ylänurkkaan. Enempää maaleja ei avausjaksolla tullut, joten tauolle mentiin tilanteessa 1–0.
Toinen jakso ehti vanheta vain kaksi minuuttia, kun Ilves sai kuin varkain pallon YIlveksen rangaistusalueen nurkalla. Ylöjärveläisten puolustaja kaadettiin maahan, mutta pilli ei kuitenkaan soinut. Pallo päätyi jälkitilanteesta maaliin Heidi Kollasen tarkalla viimeistelyllä.
Kotijoukkueen ote säilyi vahvana ja 57. minuutilla päätyrajalta takaviistoon annettu keskityspallo löysi maalin edessä vapaana olleen Riikka Winterin. Hän tykitti pallon suoraan syötöstä maaliin.
YIlves alkoi 3–0-tilanteessa vaihtaa tuoreita jalkoja kentälle. Ottelu tasoittui hieman, mutta varsinaisille tekopaikoille YIlves ei päässyt.
Viimeisen vartin alettua Ilves sai vapaapotkun aivan rangaistusalueen kulmalta. Joana Saarisen hallittu nosto muurin yli päätyi maalivahti Saara Viitasen ulottumattomiin ja verkkoon.
YIlves ei keksinyt ottelun lopussakaan lääkkeitä kuparisen rikkomiseen.
Viimeisillä hetkillä Ilves pääsi vielä kaunistelemaan maalisaldoaan kahdella osumalla. Ilves vei paikallispelin siis maalein 6–0.
Joukkuetaktiikan rakentamisen kanssa edelleen painiskeleva valmentaja Mikko Lepistö sai tunnustusta ensijakson tekemisestä vaikeaksi sarjakärjelle.
Ensi lauantaina YIlves kohtaa Räikällä Kruunupyystä tulevan IK Myranin. Sarjanousijoiden kohtaaminen on kautta aikain ensimmäinen. Ottelu alkaa kello 17.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?