Parkkuulainen Minna Sarvijärvi sai Pirkan kylät ry:n Maaseudun tiennäyttäjä
-tunnustuksen työstään

Maaseudun puolesta viimeiseen saakka

Ylöjärven Parkkuussa asustava Minna Sarvijärvi valittiin maaseudun tiennäyttäjäksi Pirkanmaan kyläpäivässä toissa viikon sunnuntaina.
Luonnehdinnoissa Sarvijärven kohdalla todetaan, että hän on tehnyt uskomattoman määrän työtä oman kylänsä ja koko Ylöjärven maaseudun eteen.
Sarvijärvi on niin ikään väsymätön maaseuturakentamisen ja maaseutuasumisen puolustaja. Lisäksi painoarvoa lisää hänen yhteiskunnallinen aktiivisuutensa.

Kiireen keskeltä mansikkamaalta tavoitettu parkkuulainen opettajatar Minna Sarvijärvi hengähtää hetkeksi: sää on mitä parhain, ja mansikkatilalla piisaa innokkaita marjanpoimijoita.
Maaseudun tiennäyttäjä -tunnustuksen saanut Sarvijärvi sanoo vaatimattomaan tyyliinsä heti kättelyssä, ettei halua ottaa kaikkea kunniaa omille harteilleen.
– Talkoissa tarvitaan aina muitakin. En ole siis yksin ollut maaseudun puolestapuhujana, mutta johonkuhun kaikki tuppaa aina henkilöitymään, nainen toteaa.

Kun opettajantyö jää kesätauolle, tarttuu Minna Sarvijärvi työhanskoihin ja suuntaa mansikkamaalle. Mansikankasvatus ja -myynti on hänen kesätyönsä, jota opettajatar on tehnyt jo noin 15 vuoden ajan.

Kun opettajantyö jää kesätauolle, tarttuu Minna Sarvijärvi työhanskoihin ja suuntaa mansikkamaalle. Mansikankasvatus ja -myynti on hänen kesätyönsä, jota opettajatar on tehnyt jo noin 15 vuoden ajan.

Kiireinen
kesä

Parkkuun kyläyhdistyksen sihteeri Minna Sarvijärvellä on kiireitä myös mansikkamaan ulkopuolella.
– Järjestämme monenlaista toimintaa. Kesäaikaan vietämme Parkkuun kesäjuhlia. Muutakin tapahtumaa on myös ympäri vuoden. Perusyhdistystoiminnan lisäksi järjestämme muun muassa sienikursseja sekä talkooväen palkitsemistilaisuuden, jossa syödään hyvin. Kaikesta kuitenkin huomaa, kuinka väki vanhenee.
Uusien jäsenten hankinta on monelle yhdistykselle hankalaa.
– Se, että viitsisi edes kerran tulla tutustumaan toimintaan, voisi olla liikkeelle paneva voima saapua myös toisen kerran yhdistyksen järjestämään tapahtumaan. Yhdessä on kiva olla, Sarvijärvi vakuuttaa.
Parkkuun kesäjuhlilla on pitkät perinteet. Tapahtumassa käy vuosittain jopa yli 1 000 kesä-
vierasta. Kesäaikaan kylässä asuu liki tuo määrä ihmisiä.
– Kesäaikaan väkimäärä lähes kaksinkertaistuu tavanomaisesta. Kuntaliitoksen jälkeen väkeä on virrannut myös Ylöjärveltä enenevässä määrin. On hienoa, että näin lyhyen matkan päässä kaupungista on maaseutua, jossa voi olla rauhassa.
Vuoden 2009 kuntaliitosta Sarvijärvi pelkäsi aluksi polttoaineen käytön kannalta.
– Kaupunkiajossa kulutus aina kasvaa. Pelkoni oli kuitenkin aiheeton, hän lohkaisee.
Keskustavaltuutettu tunnustaa kuitenkin olleensa viimeisiä itsenäisen Kurun puolustajia.
– Kun kunnan alueet kasvavat, etääntyvät päätöksenteko ja -tekijät. Itsenäisen Kurun aikana saattoi soittaa jollekulle tutulle, kun havaitsi esimerkiksi tiessä pahan montun. Nyt asia on monimutkaisempi kuin tuolloin ja pitää ensin soittaa monelle taholle, jotta saa selville, kuka tietä hoitaa.
Toisaalta valittajia löytyy aina.
– Kyllä napinaa ilmeni itsenäisenkin Kurun aikana. Yhtäältä juuri päätöksenteon etääntyminen saattaa kismittää asukkaita, toisaalta asiat ovat menneet parempaankin suuntaan.
Sarvijärvi kuvaa tilannetta Suur-Tampere-keskustelussa samankaltaiseksi kuin Ylöjärven ja Kurun kuntaliitoksessa.
– Kyllä nyt puolustaudutaan täysin samojen argumenttien taakse kuin silloin, kun Kurua oltiin liittämässä. Silloin pelättiin muun muassa, että päätöksenteko etääntyy ja palvelut karkaavat.

Titteli on vielä
tuntematon

Tunnustuksen saanut Minna Sarvijärvi ei osaa sanoa, mitä titteli tuo tullessaan. Pohjalaisen vaatimattomalla luonteella varustettu Sarvijärvi mainitsee kuitenkin joitakin piirteitä, joiden takia hänet nimitettiin Maaseudun tiennäyttäjäksi.
– En ole ainakaan sellainen tyyppi, joka kirjoittaisi yleisönosastoille. Pyrin keskustelemaan ihmisten kanssa. Uskallan ottaa asioita puheeksi, kun jokin asia ei mene mielestäni reilusti – silloin kun sen aika on.
Sarvijärveä risovat eritoten suunnitelmat haja-asutusalueiden rakentamatta jättämisestä.
– Se, että haetaan säästökohteita täältä landelta, ei sovi minun pirtaani. Jos mietitään maaseutua ja kaupunkia, ei tarvitsisi ajatella, että joko tai. Pyrin tuomaan esiin sekä että -ajatusmallin, koska molempiahan tässä pitäisi kehittää. Ihan huoltovarmuuden kannalta olisi äärimmäisen tärkeää, että maaseutu otettaisiin jo kaikessa suunnittelussa huomioon. Ajatellaan nyt vaikkapa vettä. Kyllä, jos sen jakelu tapahtuu oikein isoista yksiköistä, huoltovarmuus on aika heikko.

Kummallista
rakentamista

Rakennuspolitiikka on kuntavaikuttajan mielestä mennyt kummalliseen suuntaan. Nykyään toiveena on, että uudisrakennuksissa olisi tulisija.
– Ihan sen takia, että lämpö säilyisi, mikäli tulisi pitkäaikainen sähkökatkos. Kaupunkisuunnitelmien mukaan pihoissa ei kuitenkaan saa olla puupinoa, koska se pilaa maiseman. Tässä on kyllä etäännytty kauas tavallisesta elämästä. Maaseudulla voi olla puupino pihassa ilman, että kukaan valittaa, Minna Sarvijärvi vakuuttaa.
Sarvijärven mukaan Tampereen kaupunkiseudulla yritettiin saada aikaan suunnitelma, jossa maaseudulle rakentamista tulisi välttää kuin ruttoa.
– Tekstissä luki todella näin. Sitten me maaseudulla asuvat avasimme suumme ja totesimme, ettei asia voi olla näin. Kyllä tänne nyt ilman muuta pitää voida rakentaa, jos joku itselleen mainion paikan löytää. Maaseudultahan katsotaan aina ne parhaat paikat, eikä rakenneta suolle.
– Asia on juuri niin, että mitä kauempana on käytännön asioista, sitä helpompaa on tehdä päätös. Tässä kun koko ajan elän aktiivisella maaseudulla, on aika vaikeaa allekirjoittaa sitä, että maaseudulle rakentamista pitäisi välttää kuin ruttoa, neljän kauden valtuutettu kiteyttää.
Sarvijärvi ymmärtää, että eri elämäntilanteessa ihminen hakeutuu erilaisiin asuinolosuhteisiin.
– Toiselle kerrostalo on hyvä paikka asua – toinen tahtoo elää maalla. Kyllä jokaiselle pitäisi antaa mahdollisuus päättää, missä haluaa asua.

Suunnitelmissa
mökkikylä

Sarvijärvi toivoo, että tulevaisuudessa maaseudulla voisi jatkaa elämää entiseen malliin.
– Toivottavasti rakennuksia koskevia määräyksiä ei tulisi enää lisää.
– Tänne kun kerran muutetaan, ajatellaan, että tehdään kerralla hyvä paikka itselle. Maalle muuttaminen on tietoinen valinta. Silloin ei voi valittaa, että palvelut ovat kaukana, kun on itse asuinympäristönsä valinnut. Ei täällä kukaan odota, että kirjastoauto tulee ovipieleen. Elintarvikkeetkin säilyvät nykyään tosi pitkään, joten kaupassakaan ei tarvitse ravata alvariinsa, hän huomioi.
Maaseudun puolestapuhuja haluaisi hyödyntää Suomen luontoa ja elintarviketuotantoa entistä paremmin.
– Kaiken kaikkiaan kun puhutaan kansantalouden alijäämästä, Suomessa olisi paljon tuotteita, joita voisi lähettää paluulaivalla esimerkiksi Lähi-itään, kun sieltä tuodaan tänne tavaraa.
Maaseudun vahvuuksiksi Minna Sarvijärvi lukee muun muassa rauhan ja luonnon.
– Kuruun ei ole Tampereelta kuin tunnin ajomatka, mutta jo täällä vallitsee täysi hiljaisuus sekä rauha. Intiasta kävi tänä kesänä vieraita, ja he ihmettelivät, kuinka Suomessa näkyy niin arkinen asia: sinitaivas.
– Olemme tarttuneet tähän. Nyt meillä on rakenteilla ensimmäinen vuokramökki, nainen lisää.
Suomessa maanviljely kannattaa todella huonosti.
– Tässä on epäsuhta: kaikki viljelytarvikkeet, joita joudutaan ostamaan, kallistuvat, mutta viljelijälle maksettavat osuudet pienevät.
Mansikanviljelijää huvittavat ihmisten vanhentuneet käsitykset maaseudusta.
– Monesti tänne tullaan kumisaappaissa, vaikka mansikkamaalla pärjäisi sandaaleillakin. Ei maaseutua tarvitse pitää mörkönä. Kyllä täälläkin eletään nykyaikaa, hän naurahtaa.

Miehensä kotitilalla Parkkuussa asuva Minna Sarvijärvi nauttii kesästä, vaikka mansikkaviljelmä pitää häntä kiireisenä. – Näin aurinkoisena päivänä saa paiskia töitä aamusta iltaan, kun poimijoita virtaa pitkin päivää.

Miehensä kotitilalla Parkkuussa asuva Minna Sarvijärvi nauttii kesästä, vaikka mansikkaviljelmä pitää häntä kiireisenä. – Näin aurinkoisena päivänä saa paiskia töitä aamusta iltaan, kun poimijoita virtaa pitkin päivää.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?