Lempeät siniset sudet

Hämäläiset kuuset kuuluvat graafikko Tiina Eräpuun mielenmaisemaan. Ne ovat karun kauniita – kuten sudetkin.
Tiina Eräpuu: Polultani.

Tiina Eräpuu: Polultani.

Susiakka torkkuu keinutuolissa villasukat jalassa. Ulkona kuuset vahtivat tyyninä. Taivaalla seilaa nuotinriekaleita kuin pilviä.
Tiina Eräpuun grafiikantöissä esiintyvä sininen susi on taiteilijan omakuva.
− Usein kuvantekijät käyttävät eläinhahmoa kuvaamaan ihmistä. Minulla se on susi.
On sudella konkreettisempikin tausta. Kaksikymmentä vuotta sitten Tiina Eräpuu tutustui maalaismieheen, joka oli kotoisin Tuuloksesta. Rakkaus roihahti. Miehen kotitilalla Tiinan mieleen palautuivat muistot lapsuuden kesistä Hämeessä.
− Romanttisesti loin tarinan sinisestä susipariskunnasta. Se olimme me.
”Susimiäs” menehtyi syöpään neljä vuotta sitten. Tiina tekee parhaillaan kirjaa, joka kuvaa vakavaa sairautta vierelläkulkijan näkökulmasta. Ehkä Susiakan päiväkirja voisi toimia sururyhmän vastineena joillekuille ihmisille.
Itse hän kokee etuoikeudeksi, kun voi purkaa tunteitaan taiteeseen. Susikuvissa välittyvätkin aina Eräpuun tunteet ja kokemukset, mutta samalla taide tekee yksityisestä yhteistä.
− Kartoitan vaellusta ajassa ja paikoissa. Tarkastelen elämän tuntoja ja mielen liikkeitä. Olen saanut palautetta, että ihmiset ovat tunnistaneet kuvista omia tuntemuksiaan. Ne voivat olla koskettavia mutta myös lempeän nostalgisia: onhan se hauskaa, kun isot äijät hörähtelevät nähdessään susiparin viilettävän potkukelkalla, Tiina Eräpuu kertoo.

Ihmisten lähelle

Tiina Eräpuun metsähenkisiä teoksia on nyt esillä Seitsemisen luontokeskuksessa. Helsingissä nykyisin asuva graafikko ihastui Seitsemiseen viime kesänä käytyään siellä siskojensa kanssa.
− Tuon töitäni mielellään paikkoihin, joissa ne tavoittavat ihmisiä. Olen pitänyt näyttelyitä esimerkiksi kirjastoissa.
Eräpuu on valmistunut Taideteollisesta korkeakoulusta graafiseksi suunnittelijaksi 1980-luvun alussa. Hän toimii kuvittajana ja kuvataiteilijana. Vuosien varrella hän on tehnyt paljon oppikirjakuvituksia, musiikkiaiheita ja puutarhakirjoja.

Intensiivisesti ja analysoimatta

Tekniikoiden yhdistely kiehtoo Eräpuuta, mutta useimmiten teosten perusta syntyy metalligrafiikan menetelmillä. Kun kuparilevy ja kostutettu paperi pannaan prässin puristukseen, lopputulos on joka kerta pieni yllätys.
Suurin osa teoksista on pieniä, kertovia kuvia – kuten kuvittajana työskentelevälle sopii. Eräpuu tekee myös taiteilijakirjoja.
− Kuvittajana teen lähinnä tilaustöitä. Grafiikka on omaehtoista, joten siksi se on minulle intohimo ja teen sitä intensiivisemmin. Se tulee sellaisenaan, analysoimatta.

Tiina Eräpuun Metsä kaikuu -grafiikkanäyttely Seitsemisen luontokeskuksen kahvilassa 10. elokuuta saakka.

Kommentoi

Sinun tulee olla kirjautunut kirjoittaaksesi kommentin.

Haluaisitko lukea artikkeleita enemmänkin?